Sommaren med Monika, Ingmar Bergman (Ruotsi, 1953) on ehkä naisvastaisin elokuva, jonka on olen nähnyt. Voi löytyä joku pahempikin, mutta en ole nähnyt. Tämä Per Anders Fogelströmin romaanin pohjalta kärjistetty ruotsalaisen kansankodin työläiskuvaus perimältään välittää dualistisen ihmiskäsityksen - jakaen ihmisolennot vastuuttomiin pahiksiin sekä hyviin ja vastuullisiin ihmisiin.Sukupuoliroolien osoitteleva sotkeminen kuvaan vain lisää kärjistystä, ehkä tarpeettomasti. Modernin ihmisen egoismi on monisävyisempi ilmiö, mutta olihan Bergman myös globaalin angstin kuvaajana (Nattvardsgästerna, 1963, [suom. Talven valoa]) edellä muita.
En ymmärrä, en ole koskaan ymmärtänyt miksi korealaista Wong Kar-wai nuorempaa pidetään sovinistisena ohjaajana (siksikö että äijät ovat juntteja, joita peilataan heitä älykkäämpien naisten kautta?), jos vertaa Kesään Moonikan kanssa, tänään Teemalta se tulee alkuillasta.
Synkkä pätkä, jossa lopussa tosin esiintyy kaupunkia rakastava keikkatyöläinen, joka saapuu kotiin ennen aikojaan. Äijä ei ole moksiskaan varoitteluista kotiin menon kanssa.
Muilta osin kuva on pinnallinen, mutta olen tuon duaalisuuden tavannut elävänä; metsästäähän eräs nuoruuden tuttavani pahoja miehiä tuolla jossain vierailla mailla.
AFP:n mukaan Afganistanissa on tänä vuonna kuollut jo yli 250 ulkomaalaista sotilasta. Nyt tuli alas Isaf-kopteri - ja neljä sotilasta on kuollut.
YK:n Isaf on talebanien kohde, koska mandaatti on ryvetetty. Sen alla ovat "erikoisjoukot" operaation alusta asti suorittaan salaisia operaatioitaan ja tihutöitä, siksi he ovat talebanin tähtäimessä.
Mutta, kuinka vääristynyt onkaan tuo "on olemassa pahoja miehiä" ihmiskäsitys, ja miehet ovat vieläpä niin pahoja ettei Geneven sopimus koske heidän kohteluaan.
Heistä maksetaan ihmiskauppiaille kuin orjakaupassa konsanaan, ja kauppatavara, nuo ihmispolot ovat mitä sattuu. Sinne päin hyvässä tapauksessa.
Tämä dualistinen, ihmisiä jakava käsitys hyvästä ja pahasta näyttää olevan sisäisesti hyvin ristiriitainen,
sanoisin että se on kestämätön; pikkumaisuuksiin menevän moraalisen ulkokohtaisuuden malli, jossa jonkin ideologian siunaamat hirmuteot ja ihmisoikeus-rikkomukset painetaan villaisella mutta muuten henkilökohtaisessa elämässä vaalitaan hyvinkin omantunnonarkaa etikettiä.
Jälkimmäinen moraliteetti korostuu ilmeisesti, koska edellisen tekijän vaikutus joka tapauksessa on vahva, ja meiltä murtava feedback tulee läpi esimerkiksi unimaailmassa - yksilö kamppailee painetta vastaan ettei joutui sisäiseen moraaliseen keskusteluun työstään.
Monessa ammatissa, siksi on on erilaisia suggestioita jotta epäeettistä työtä ylipäätään voidaan jatkaa.
Se mikä ennen toimi, ei toimi enää. Myös fasistit eivät ole ottaneet - koska se on heidän käsityskykynsä ulkopuolella - huomioon kollektiivista maailman inhimillistymistä, mikä ilmenee yksilöityneiden ihmisten raivona kun heille yritetään syöttää vääryyden oikeutusta. Kuten nyt ihmiset joiden kyliä muka voidaan pommittaa maantasalle noin vain. Siviilejä kuolee, lapsia, mutta vanhatestamentallisesti he ovat "kyykäärmeen sikiöitä".
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar