Digitaalitekniikan ihmeitä

Se on WHY digitalisoitu ja tuota suuren yleisön nähtäväksi uudestisyntyneenä Hollywood-tuotantona.
On siellä muutakin filmipätkää.

Joson filmit nähty, on myös arvostelut luettu jo teiniä. Ihmeellistä että niissä voi kiertää erinäisiä muka-tietoja, jotka jo John Densmore kirjassaan Riders on the Storm, 1992, kumosi.
Ilkka Mattilalta muuten koko korni akronia:

Nykyajan organisoitujen ja tarkkaan käsikirjoitettujen stadionkeikkojen rinnalla Doorsin esiintymiset näyttävät monessa mielessä vaarallisilta.
Lava on tulvillaan levottomasti liikehtiviä poliiseja, joiden jaloissa huumeista ja viinasta sekaisin oleva Morrison kiemurtelee, ja yhtye soittaa kuin viimeistä päivää.

a) Mammuttitautiset stadionrockarit nyt eivät ole oikea kronologninen vertailukohta tuolle menolle, vaan sen tulisi olla grunge ja hard core. Luulealainen laulu- ja soitinyhtye Raised Fist soitti muutama vuosi sitten Lutakossa, ja näin vaarallisia tilanteita, hyvin vaarallisia, mutta enpä tuota ollut yhtä ärjyä hard coreakaan ennen livenä elänyt. Aivan mielettömät kitarasoundit (kun bädin dosa saatiin ensin ojasta, jonne sen talven viimeinen myrsky sen vippasi).
b) Morrison ei vetänyt sen enempää kuin muutkaan. Mutta tämä mystifiointi on jatkunut jo 40v. Päinvastoin hänellä oli pitkiä selviä jaksoja, muun muassa (melkein) kaikki studiotyöskentelyvaiheet.
Oli nimittäin niitä miehiä, joiden äänessä heti kuului huikka.
Hän pystyi olemaan myös selvinpäin, ujohko mutta kuitenkin. Se että on selviä päiviä tai jopa viikkoja ei ole itsestään selvää tuossa maailmassa.
Morrisonhan luki aivan mielettömästi, ja reppu kirjoja oli mukana kiertueillakin.
Mattilasta vielä huomautan, kun tuli puheeksi, että hänen Sibelius-kirjastaan myös löysin tarkistamattoman lähteen ja tiedonviittauksen.
Post. edit.
Seison korjattuna, Hannu-Ilari Lampilan kirja Sibelius, 1984.