Lähdesuoja tarkoittaa toimittajan oikeutta olla paljastamatta tietolähdettään. Tämän juridisen pykälän tarkoitus on taata viestimille mahdollisuus valvoa vallankäyttöä.
Esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain uudistusta pohtinut ei-parlamentaarinen toimikunta haluaisi jälleen helpottaa toimittajien lähdesuojan murtamista jo rikoksen esitutkintavaiheessa.
Nykyistä esitutkintalakia säädettäessä esitettiin, että lähdesuoja olisi esitutkinnassa sama kuin oikeudenkäynnissä.
Eduskunnan lakivaliokunta kuitenkin muutti esitystä. Parlamentaarinen valiokunta katsoi, että lähdesuojan rikkominen tulee rajoittaa vain törkeisiin rikoksiin: salassapitovelvollisuutta koskevia pykäliä oli laissa useita satoja ja niistä määrätyt rangaistukset vaihtelevat paljon.
§Tähän uuteen esitykseen vesittää journalistin lähdesuoja liittyy kai, että myös perustaa, Montesquieun valtio-opin vallan kolmijako-oppia neljännellä lisättynä, pidetään "vanhentuneena".
Varmaankin jotenkin samalla tavalla kuin Marx on muka vanhentunut, vaikka markkinnauskon maailma ei ole tuottanut paljon mitään, mitä hän ei olisi osannut kertoa (poislukien erikoinen pohjoismainen konsensusvaltiomalli, jossa kapitalismin lievevaikutuksia yhteiskunnassa lievennetään valtiososialismilta haiskahtavalla ohjauksella. Tosin tätäkin Marx pohti).
- kanava totuudenetsintään ihmisestä ja maailmasta. jäikö jotain olennaista vielä sanomatta?
- Kanal för att hitta sanningen från mannen och världen. finns det någonsin att säga?
- Seeking truth from facts.
Жизнь в глубже!
Here we go

All band: Me, myself, I and HWe ´re playing, `couse we like it. The subscription from here.
(Ne
N
Ge
Ne
Ne
Now: I´m gonna present some of my texts in three languages with simple accompaniment at next TEXTfirst night.
Get your ass at Henry´s pub
I w
th
Ne
N
The Next gig
.. and you will also see me in Kuopio on the gig-stage at the lake of Valkeinen about at fourte
På
Ro sitt röv hit och s
The solo-gig on the Kuopio's VR-Ma
den spelningen på Kuo
det kommer att
Li
Visar inlägg med etikett Charles-Louis de Secondat de Montesquieu. Visa alla inlägg
Visar inlägg med etikett Charles-Louis de Secondat de Montesquieu. Visa alla inlägg
20 maj 2009
5 maj 2009
"häpeälliseksi osanottajien on täytynyt Koiviston painostus kokea"
Tää keskustelu Kemppisellä nyt on jo pakko huomioida. Jyrki Virolainen:
"On ihmeteltävää, ettei kukaan Linnaan 6.5.-92 kutsutuista ja siellä olleista juristeista ole julkisesti kertonut - vieläkään - yksityiskohtaisesti mitään siitä, mitä Linnassa itse asiassa puhuttiin ja miksi Jorma Aranko osallistui kokoukseen. Jos asia olisi todella ollut niin, kuten Kemppinen nimettömiin lähteisiinsä viitaten väittää, ettei konklaavissa olisi puhuttu mitään silloisista pankkioikeudenkäynneistä ja pankkien asemasta, olisivat varmaan useat osanottajat sen jo ajat sitten kertoneet julkisuudessa.Montesquieun valtio-opissa esiintyy kolme valtiomahtia, ja neljäskin. Neljännellä valtiomahdilla tarkoitetaan tiedotusvälineitä, jotka valvovat Montesquieun valtio-opin kolmea muuta valtiomahtia: parlamenttia, hallitusta ja oikeuslaitosta, ja niiden riippumattomia suhteita, ts. erillisyyttä, jota Koiviston konklaavissa rikottiin - nähtävästi vallan räikeästi.
Mutta kun näin ei ole tapahtunut, vaan kaikki haluavat vaieta, on tietenkin johdonmukaista lähteä siitä, että Koivisto tosiaan läksytti ja painosti sanotussa tilaisuudessa joko suoraan tai epäsuorasti juristeja kannanmuutokseen. Se, ettei tästä ole rohjettu kertoa, osoittaa vain, miten häpeälliseksi osanottajien on täytynyt Koiviston painostus kokea."
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)