Mitt Descartes

René Descartes är känd för sin filosofiska sats Cogito, ergo sum
Jag tänker, alltså finnes jag. I denna sats såg han en säker kunskap, som inte kunde betvivlas.
och ibland det gick fel, att har felciterat Dubito, ergo cogito, ergo sum skulle menade på detta: Jag tvivlar, alltså tänker jag, alltså jag finnas till.
Tvivel är nästan det enda sättet att fördjupa medvetenheten som i sig inte kan verifiera någonting.

Vad allt  Descartes sade, fanns det mycket mer av vad nu ens 500 år efter honom, här kan man förstod.

Ihmiskäsitys

jossa ruumis muka ei tiedä, mikä se on, ja miksi alkaa oirehtia, voi johtaa materialismiin jossa sitä lääkitään tai stimuloidaan tilapäisen helpotuksen toivossa.
Se tehdään peittäen alle alkupäisen oirehtimisen syy. Esimerkiksi epäeettisen työn heijastus ruumin kokonaisekologiaan on juuri tällainen reaktio.
Jos tämä fyysinen kärsimys ja oire poistetaan, ihmistä, hänen resurssejaan syövä duuni voi jatkua. Päälle ajetaan ärsykkeitä ja psyykkaus, jolloin syvempi oivallus ruumiin viestistä jää vaille vastinta.
Okkulttisesti katsoen manipuloinnin seurauksena maaelämän alkukuva, sen elinajaksi tarkoitettu energia alkaa huveta, jos tämä itsepuolustusmekanismi on murrettu. Kyllä, kyseessä on eri konteksti mutta sama alkukuva, johon kohdistuvasta elinvoiman riistosta Jan van Rijckenborgh varoitti. Nyt tämä meno vain on megaluokassa ihmiskunnan upottua pelättyäkin syvemmälle materialismiin.

Joku reiki-puoskarointi ja läntinen nappiteollisuus ovat tässä suhteessa samalla asialla - ei niiden koulujen ihmisten olisi juuri syytä käydä toistensa kurkkuun.
Samaa sukua on kirkas valo -hoito, jota käytetään kaamosaikaan, ja perustuu vieläpä selvemmin ajatukselle että ihmisellä ei ole sisäistä valoa. Se annetaan ulkoa.
En tiedä, toimiiko Valkee Oy:n kehittämä kirkasvalokuuloke, jonka "uuden sukupolven kirkasvalolampun" toimintatarkoitus on sama kuin silmän kautta aivojen pineaaliksen toimintaan vaikuttavalla korkeataajuisella keinovalon stimulaatiolla. Tuossa valo vain tulee korvanappien kautta aivoihin.
Mitä kautta ja missä muodossa doping vedetään sisään, ei mielestäni muuta douppauksen perusideaa.
En tiedä toimiiko tuo valonohjaus aivoihin, ehkä, mutta perusfilosofia ja ihmiskäsitys vaikuttaa olevan sama, että ruumis on väärässä, ja siksi sitä on stimuloitava (ja kukkaroa ohennettava).

Hankkeen rahoituskierroksilla näkyvät nimet eivät myöskään yllätä. Ihmelääkekauppiaita.
Sävy on ja jotenkin samoin lupaava kuin 1930-luvulla hermoston rahoittamiseen tarkoitetuilla radiun-mainoksilla Suomen Kuvalehdessä. Pahimmillaan moska todella säteili y-taajuuksilla, siis radioaktiisesti, ja vaaransi terveyden.
Taitaa tässä olla muutakin yhteistä:

Ensimmäisellä kerralla neljä minuuttia riittää. Tulee pääkipu, valkoinen naama ja huimausta. Seuraavana yönä uni loppuu jo aamuneljältä. Testaus loppuu siihen.

Mutta toinen testaaja saa kicksit: kahdeksan minuuttia korvavaloa aamupäivällä ja yksi kerta tuo jo huippuolon.
Pienen eglandula pinealis -nimisen aivojen rauhasen stimulointia on tutkittu, eritoten Ruotsissa. Sehän on tiedettä, ja tavallaan verifioi René Descartesin teesejä tämän käpymäisen pienen elimen hormonaaliseen tasapainoon tai tasapainottomuuteen vaikuttavasta roolista henkisen ja fyysisen solmukohtana.
Descartes ei ruumiin ja hengen filosofiassaan paljon erehtynyt - kun ohitamme kaukaisessa tulevaisuudessa aivokeskisen materialismin, pinealiksen välittäjämerkitys käy entistä selvemmäksi.

Meditaatio ja teosofien erehdys

Descartesin erehdys on ehkä hänen putkinäköisten seuraajiensa erehdys, kuten tuolla aiemmin todistelin. En ole ainut asiasta pamissut. Mutta se mitä olen alkanut ajatella teosofien erehdyksenä, on toista maata, se on pitkälti omaani. Tiettävästi tähän ei ole lain kiinnitetty huomiota; kyse on meditaatiosta, jota he teosofit melko estoitta suosittelivat välineenä kohota henkisyyden kokemiseen, matkaamiseen mielen beta-aalto-taajuuisella merellä.
Näyttää siltä, että 1900-luvun alun teosofeilla oli vahva usko siihen, että tämä fenomenologia voi murtaa materialismin kahleet.
Voidaan sanoa, että vanhemmiten monilla heistä tässä tapahtui jonkinlainen muutos, ja maailmanjärjestön hajaannuksen jälkeen ainakin Pekka Ervastilla (kuvassa) ja Rudolf Steinerilla vilahti puheissaan paljon puhuva määrittely ”henkinen materialismi” – 1. maailmansota painoi päälle ja kaikki meni päinhelvettiä.
Ervast havaitsi, ettei kasvissyönti tehnytkään ihmisestä sen humaanimpaa; vaan vaikkei hän lihaa syönyt, saattoi silti tappaa lajikumppaneitaan. Oli kansallissota hyvänä esimerkkinä. Hän luopui vegaanisuudesta.
Mutta juuri missään en ole nähnyt, että meditaatiota, sen funktiota olisi varsinaisesti epäilty. Ervastin laittomasti postuumina julkaistuissa oppilaskirjeissä (Eväitä matkalle, 1949) on joitakin viitteitä varoituksista, ja Steiner kuvaa Henkisen tiedon tiessä kuinka moraalisesti otetaan yksilönä ensin kaksi askelta - henkisellä polulla, jossa systemaattiset harjoitukset tehdään.
Mutta takaisin peruskysymykseni, mitä meditaatio tekee materialistisen katoamisuskon vankina elävälle ihmiselle, sen mielestäni pitäisi olla selvillä, jos julkisesti opetetaan tekniikoita, ja noita menetelmiä suositellaan yleisesti.
Tämä konteksti meditaatio + tiedeusko vahvistaa materialismia. Tosiasiassa en tiedä, että meditoimalla olisi yksikään henkisen todellisuusulottuvuuden kieltäjä vielä vaihtanut maailmankuvaansa henkiseen (tähän havahtumiseen yltänee vain korkea kuolemanrajakomeus, mikä taas ei ole noin vain tilattavissa, ei esim. pelkkä OoBE).
Meditaatiolla voi olla, ja onkin, fyysisesti todennettavia positiivisia vaikutuksia, ne ovat eri asia. On kyse siitä, mitä systemaattinen meditointi tekee ihmisen hengellisyydelle, joka siis tosi asiassa ei ole aivokeskinen, ei ala aivoista eikä lopu elimen maatumiseen – meditaatio vahvistaa materialistista uskoa ja ristiriitaisuuksia, joita yksilö kantaa sisäisyydessään.
Tiedetään, että vapautumista, eheytymistä ja meditaatiota mielii yleensä sisäisen perusjännityksen omaava henkilö. Hän saa mietiskelyn kautta imaginaation eheytymisestä, mutta jos ja kun yksilön maalmanselitys ja premissit eivät mahdollista hengen eksistenssiä kuin psyykkisenä reaktioketjuna aivoissa, jää tämä voima sisäisyyden henkisen käyttövälineen muovaajana realisoitumatta. Tästä Ervast puhui henkisiin havaintoihinsa pohjaten, tosin hieman eri sanoin, mutta asia on sama.
Meditaatio kylläkin puhkaisee yksilön sielun henkisille virtauksille, kokea voi, mutta se samalla se merkillisellä tavalla vahvistaa aikamme tieteellisen paradigman mukaista oletusta henkisen kokemuksen materiaalisuudesta. Näin muodoin myös etiikka, ja itsenäisen etiikantajun kehitys, joka mysteeriokuissa oli ykkössijalla (tästä löytyy kiistaton tieto jo HP Blavatskylta), voidaan muka panna roskakoriin. Näin koska kaikki tapahtuma on vain ainetta ja ruumiin kemiaa, ilman minkäänlaista metafyysistä ulottuvuutta, on pedattu premissi solipsismille ja nihilismille.
Olemme metsässä.
On mahdollista että meditaatio johtaa hallitsemattomiin sieluntiloihin, ja yksilö todella havaitsee omilla aisteillaan fyysisen yhteydessä toimivan henkisen olemuspuolemme. Mutta tämä johtaa useimmiten sitten jo mielisairaalaan ja lääkitykseen, jolla yritetään palauttaa ja koota yksilö entisekseen. Mielisairaalaan toki päätyy myös jos jonkin sortin henkistä näkemystä edustavia ihmisiä.
Itse katson, että ennen ensimmäistäkään meditaatioistuntoa transsendenttia janoavan yksilön olisi kuljettava erittäin pitkä tie ulos materialismin maailmasta, mutta tietenkin osana tätä maailmaa – ei pakoa.. Näin ajattelevat nyt myös monet japanin Zen-mestarit; he ovat nähneet japanissa piipahtaneiden noviisien, Allan W Watsin ja kumppaneiden, toiminnan länsimaissa. Heille se on jokseenkin pöyristyttävä ajatus, että vielä seksuaali- tai päihderiippuvuudesta tai mistään pakkomielteistä kärsivä ihminen voisi meditoida ja vieläpä esiintyä sellaisen oppimestarina.
Zen on lännessä muodostunut, kun sen filosofiselle taustalla on vaihdettu tieteellinen materialismi, kummalliseksi mielen pakomaaksi, jossa virvoittaudutaan kuin katolinen ripissä, ilman aikomustakaan seurata mestarien viitoittamaan ankaran kilvoituksen ja moraalisen puhdistuksen tietä.
Perus-Zeniläimme nojaa materialismiin, joka lupaa sielun olemattomiin haihtumisen. Sielun (yksilön eristävän egon) kuolema itsessään kuuluu tuohon prosessiin, mutta sen he ovat jotenkin materialistisessa pseudofilosofissaan sotkeneet ruumiin kuolemaan. Seurauksena tästä, koska totuusvoimaa sillä tiellä ei ole, on kosminen angsti, joka näkyy aika valtavana sisäisenä paineena yksilöissä ja yhteisöissä. He ovat mielestään ”yhdistäneet tieteen ja buddhalaisuuden”.
Tieteen ja buddhalaisuuden voi yhdistää, mutta ei edellisen sokeuden ehdoilla, eikä toisaalta jälkimäisen eksoteeristen tulkintojen pohjalta, kuten tapahtuu.
Mallissa materialistinen solipsismi juurtuu entistä syvempään etsivään ihmiseen.
Se ”tyhjyys” johon yksilö näin kulkee, ei ole tyhjyysfilosofi Nagarjunan määrittelemä tyhjyys - henkisen valaistumisen taso. Näillä ei ole edes mitään tekemistä keskenään.
Monet luulevat dukhaa tyhjyydeksi ja määränpääksi.

»... Mutta jos on vain pintapuolista, saatikka vääristettyä tietoa oikeasta harjoitustavasta, on "jooga-istunto" miltei poikkeuksetta tuhoa tuottava; sillä kymmenessä tapauksessa yhtä vastaan opiskelija joko kehittää itsessään mediumistisia kykyjä tai kadottaa aikansa ja saa kyllikseen sekä käytöstä että teoriasta. Ennen kuin kukaan heittäytyy niin vaaralliseen kokeiluun, yrittäen jättää syrjään alemman itsensä yksityiskohtaisen tutkimisen ja olla välittämättä sen elämänvaelluksesta ja siitä, jota meidän sanonnassamme nimitetään "tsheelan (oppilaan) jokapäiväisen elämän pääkirjaksi", tekisi hän hyvin, jos edes oppisi tuntemaan eron magian kahden olemuspuolen välillä, valkoisen eli jumalallisen ja mustan eli saatanallisen, ollakseen varma siitä, ettei yhtämittaa astu jumalallisen rajojen yli ja syöksy saatanallisen magian valtoihin, kun hän "istuu joogaa varten" ilman kokemusta ja ilman ohjausta, joka vaarat näyttää. Yhtäkaikki on hyvin helppo oppia tuntemaan ero; on vain muistettava, ettei koskaan julkisessa painotuotteessa, ei kirjoissa eikä lehdissä, anneta ulos mitään täysin paljastettuja esoteerisia totuuksia.» H. P. Blavatsky (1831 - 1891)

Serpentarius & Cygnus

Niin kävi, että maassa nähtiin gammapurkauksen jälkihehku Karhunvartijan tähdistössä. Ohessa GRB 080319B kuvattuna Nasan Swift's X-ray -teleskoopilla. Purkauksen jälkihehkun kirkkaushuipuksi 19.03 n. klo 06:33 tuossa mitattiin magnitudin 5,5.
Optisia havaintoja näkyvän valon taajuudella tehtiin Nasan mukaan Suomessa.

Koko sähkömagneettisen spektrin alueella vaikuttanut purkaus painottui gammataajuudelle.
Suurenergisiä gammafotoneita satoi maahan saakka - useampi kuin yksi sekunnissa neliösenttiä kohden. Tällaista mannaa ei tiedetä kosmisensa lähetyksenä ennen tänne tulleen.
Ulkoavaruuden sähkömagneettisen kentän ulottuminen maahan on mielenkiintoinen ilmiö; elämme mielenkiintoisia aikoja. Ihminen, mikrokosmos, kuten jo antiikki tiesi, on tosi asiallisesti yhtä makrokosmoksen kanssa, ja osallinen siitä kaikesta, mitä maailmankaikkeudessa tapahtuu. Myös kosmiset voimat vievät ihmiskehitystä eteenpäin.
Ymmärtämisen perusongelma piillee siinä, että aivokeskisessä ihmiskäsityksessä tunnemme vain fyysisen, materiaalisen tason, vaikka aivoista toki voidaan mitata sähkömagneettinen värähtelytaajuus koko sen spektrin alueella. Aivoaaltojen mittaaminen tunnettua voidaan suorittaa myös pään ulkopuolella - mutta perusymmärrys siitä, mikä yhdistää ihmistietoisuun ja avaruuden toisiinsa, nyt puuttuu; jo varsin alkeellisella tasolla Descartes päätteli asian oikeansuuntaisesti, mutta vähin tiedoin se oivallus kumottiin Cartesin erehdykseksi.
Oikeastaan vain itsessään täysin metsään mennyt tulkinta voi katsoa Cartesin oivalluksen käpyrauhasen (glandula pinealis) funktiosta vääräksi. Cartes tullaan vielä palauttamaan, vaikka hän lienee käyttänyt aikansa okkulttisia lähteitä päättelynsä pohjana. Siksi ja silti, oikein päätelty.