Meditaatio ja teosofien erehdys

Descartesin erehdys on ehkä hänen putkinäköisten seuraajiensa erehdys, kuten tuolla aiemmin todistelin. En ole ainut asiasta pamissut. Mutta se mitä olen alkanut ajatella teosofien erehdyksenä, on toista maata, se on pitkälti omaani. Tiettävästi tähän ei ole lain kiinnitetty huomiota; kyse on meditaatiosta, jota he teosofit melko estoitta suosittelivat välineenä kohota henkisyyden kokemiseen, matkaamiseen mielen beta-aalto-taajuuisella merellä.
Näyttää siltä, että 1900-luvun alun teosofeilla oli vahva usko siihen, että tämä fenomenologia voi murtaa materialismin kahleet.
Voidaan sanoa, että vanhemmiten monilla heistä tässä tapahtui jonkinlainen muutos, ja maailmanjärjestön hajaannuksen jälkeen ainakin Pekka Ervastilla (kuvassa) ja Rudolf Steinerilla vilahti puheissaan paljon puhuva määrittely ”henkinen materialismi” – 1. maailmansota painoi päälle ja kaikki meni päinhelvettiä.
Ervast havaitsi, ettei kasvissyönti tehnytkään ihmisestä sen humaanimpaa; vaan vaikkei hän lihaa syönyt, saattoi silti tappaa lajikumppaneitaan. Oli kansallissota hyvänä esimerkkinä. Hän luopui vegaanisuudesta.
Mutta juuri missään en ole nähnyt, että meditaatiota, sen funktiota olisi varsinaisesti epäilty. Ervastin laittomasti postuumina julkaistuissa oppilaskirjeissä (Eväitä matkalle, 1949) on joitakin viitteitä varoituksista, ja Steiner kuvaa Henkisen tiedon tiessä kuinka moraalisesti otetaan yksilönä ensin kaksi askelta - henkisellä polulla, jossa systemaattiset harjoitukset tehdään.
Mutta takaisin peruskysymykseni, mitä meditaatio tekee materialistisen katoamisuskon vankina elävälle ihmiselle, sen mielestäni pitäisi olla selvillä, jos julkisesti opetetaan tekniikoita, ja noita menetelmiä suositellaan yleisesti.
Tämä konteksti meditaatio + tiedeusko vahvistaa materialismia. Tosiasiassa en tiedä, että meditoimalla olisi yksikään henkisen todellisuusulottuvuuden kieltäjä vielä vaihtanut maailmankuvaansa henkiseen (tähän havahtumiseen yltänee vain korkea kuolemanrajakomeus, mikä taas ei ole noin vain tilattavissa, ei esim. pelkkä OoBE).
Meditaatiolla voi olla, ja onkin, fyysisesti todennettavia positiivisia vaikutuksia, ne ovat eri asia. On kyse siitä, mitä systemaattinen meditointi tekee ihmisen hengellisyydelle, joka siis tosi asiassa ei ole aivokeskinen, ei ala aivoista eikä lopu elimen maatumiseen – meditaatio vahvistaa materialistista uskoa ja ristiriitaisuuksia, joita yksilö kantaa sisäisyydessään.
Tiedetään, että vapautumista, eheytymistä ja meditaatiota mielii yleensä sisäisen perusjännityksen omaava henkilö. Hän saa mietiskelyn kautta imaginaation eheytymisestä, mutta jos ja kun yksilön maalmanselitys ja premissit eivät mahdollista hengen eksistenssiä kuin psyykkisenä reaktioketjuna aivoissa, jää tämä voima sisäisyyden henkisen käyttövälineen muovaajana realisoitumatta. Tästä Ervast puhui henkisiin havaintoihinsa pohjaten, tosin hieman eri sanoin, mutta asia on sama.
Meditaatio kylläkin puhkaisee yksilön sielun henkisille virtauksille, kokea voi, mutta se samalla se merkillisellä tavalla vahvistaa aikamme tieteellisen paradigman mukaista oletusta henkisen kokemuksen materiaalisuudesta. Näin muodoin myös etiikka, ja itsenäisen etiikantajun kehitys, joka mysteeriokuissa oli ykkössijalla (tästä löytyy kiistaton tieto jo HP Blavatskylta), voidaan muka panna roskakoriin. Näin koska kaikki tapahtuma on vain ainetta ja ruumiin kemiaa, ilman minkäänlaista metafyysistä ulottuvuutta, on pedattu premissi solipsismille ja nihilismille.
Olemme metsässä.
On mahdollista että meditaatio johtaa hallitsemattomiin sieluntiloihin, ja yksilö todella havaitsee omilla aisteillaan fyysisen yhteydessä toimivan henkisen olemuspuolemme. Mutta tämä johtaa useimmiten sitten jo mielisairaalaan ja lääkitykseen, jolla yritetään palauttaa ja koota yksilö entisekseen. Mielisairaalaan toki päätyy myös jos jonkin sortin henkistä näkemystä edustavia ihmisiä.
Itse katson, että ennen ensimmäistäkään meditaatioistuntoa transsendenttia janoavan yksilön olisi kuljettava erittäin pitkä tie ulos materialismin maailmasta, mutta tietenkin osana tätä maailmaa – ei pakoa.. Näin ajattelevat nyt myös monet japanin Zen-mestarit; he ovat nähneet japanissa piipahtaneiden noviisien, Allan W Watsin ja kumppaneiden, toiminnan länsimaissa. Heille se on jokseenkin pöyristyttävä ajatus, että vielä seksuaali- tai päihderiippuvuudesta tai mistään pakkomielteistä kärsivä ihminen voisi meditoida ja vieläpä esiintyä sellaisen oppimestarina.
Zen on lännessä muodostunut, kun sen filosofiselle taustalla on vaihdettu tieteellinen materialismi, kummalliseksi mielen pakomaaksi, jossa virvoittaudutaan kuin katolinen ripissä, ilman aikomustakaan seurata mestarien viitoittamaan ankaran kilvoituksen ja moraalisen puhdistuksen tietä.
Perus-Zeniläimme nojaa materialismiin, joka lupaa sielun olemattomiin haihtumisen. Sielun (yksilön eristävän egon) kuolema itsessään kuuluu tuohon prosessiin, mutta sen he ovat jotenkin materialistisessa pseudofilosofissaan sotkeneet ruumiin kuolemaan. Seurauksena tästä, koska totuusvoimaa sillä tiellä ei ole, on kosminen angsti, joka näkyy aika valtavana sisäisenä paineena yksilöissä ja yhteisöissä. He ovat mielestään ”yhdistäneet tieteen ja buddhalaisuuden”.
Tieteen ja buddhalaisuuden voi yhdistää, mutta ei edellisen sokeuden ehdoilla, eikä toisaalta jälkimäisen eksoteeristen tulkintojen pohjalta, kuten tapahtuu.
Mallissa materialistinen solipsismi juurtuu entistä syvempään etsivään ihmiseen.
Se ”tyhjyys” johon yksilö näin kulkee, ei ole tyhjyysfilosofi Nagarjunan määrittelemä tyhjyys - henkisen valaistumisen taso. Näillä ei ole edes mitään tekemistä keskenään.
Monet luulevat dukhaa tyhjyydeksi ja määränpääksi.

»... Mutta jos on vain pintapuolista, saatikka vääristettyä tietoa oikeasta harjoitustavasta, on "jooga-istunto" miltei poikkeuksetta tuhoa tuottava; sillä kymmenessä tapauksessa yhtä vastaan opiskelija joko kehittää itsessään mediumistisia kykyjä tai kadottaa aikansa ja saa kyllikseen sekä käytöstä että teoriasta. Ennen kuin kukaan heittäytyy niin vaaralliseen kokeiluun, yrittäen jättää syrjään alemman itsensä yksityiskohtaisen tutkimisen ja olla välittämättä sen elämänvaelluksesta ja siitä, jota meidän sanonnassamme nimitetään "tsheelan (oppilaan) jokapäiväisen elämän pääkirjaksi", tekisi hän hyvin, jos edes oppisi tuntemaan eron magian kahden olemuspuolen välillä, valkoisen eli jumalallisen ja mustan eli saatanallisen, ollakseen varma siitä, ettei yhtämittaa astu jumalallisen rajojen yli ja syöksy saatanallisen magian valtoihin, kun hän "istuu joogaa varten" ilman kokemusta ja ilman ohjausta, joka vaarat näyttää. Yhtäkaikki on hyvin helppo oppia tuntemaan ero; on vain muistettava, ettei koskaan julkisessa painotuotteessa, ei kirjoissa eikä lehdissä, anneta ulos mitään täysin paljastettuja esoteerisia totuuksia.» H. P. Blavatsky (1831 - 1891)