Perinteisesti ihmisellä on ollut käytössään kaksi tapaa yrittää parantaa elämänolojaan, sanoo Tuomas Nevalinna. On, on kolmaskin, taide, ylivertainen verrattuna Nevanlinnan kahteen kovaan: puurtava työ ja poliittinen aktivismi.Koska, kuten Nevalinna ruotii, työnteko ja aktivismi lupaavat molemmat pieniä parannuksia pitkän ajan päästä – ehkä. Ne ovat hohdotonta yhteistoimintaa, jossa ei pääse loistamaan ja josta ei saa mainittavaa tunnustusta.
Ennen todellakin, vielä sotien jälkeen, raadettiin ja säästettiin + toimittiin ay-liikkeessä ja vieläpä uskottiin, että näillä eväillä huomenna on paremmin.
Sitten tuli kapeaan ihmiskäsitykseen nojaava ansiosidonnainen työttömyysturva, joka mahdollistaa ihanteensa (ja moraalinsa) maadoittamisen. Ongelmat ilmenivät melkein heti, mutta yli 40v. niitä on väheksytty.
Oikeisto ja libertalistit ovat tässä kysymyksessä pikkuisen terävänäköisen oikeassa, paitsi että heidän oma ihmiskäsityksensä on fundamentaalisesti väärä, ja jo tuhansia vuosia sitten vanhentunut, koska ihmisen evoluutio jatkuu.
Homekorvat kuitenkin näkevät puusilmillään analyyttisesti vasemmistolaisen ajattelun puutteet - yhdeltä kantilta. Niin ilmiselviä nämä ihmiskäsityksen vajeet ovat.
Ihminen ei ole niin kapea kuin mitä teoreettiseni materialismin muotti, tiedeusko, käsittää. Ei. Ja tämä ei ole vain vasemmistolainen ongelma, kirkollinen dogmatiikka on jymähtänyt keskiajalle ihmisen ja maailman metafysiikan selityksessään. Sen oppi ei ole tarkoitettukaan nykyihmisen uskottavaksi - silla tavalla kuin ontologia toimii vaikkapa buddhalaisuudessa, rikasvana kasvun lähteenä ja oivalluksen olemassa olon salaisuuksista.
Kirkot eivät tarjoa uskottavaa kokonaisselitystä, vaikka kognitiivisessa dissonanssissa ihminen kuitenkin yrittää aina sellaista torsoa käytettävissä olevasta tiedon raaka-aineistaan rakentaa.
Karvalakkikristinuskon kirkot kumartavat materialismia, joka mitätöi sen oman henkisen perustan. Tosin terävimmät teologit tämän ristiriidan ymmärtävät.
Olinpa näkijänä paikalla kun Kari Kuula, heistä ensimmäinen - monella tapaa - otti yhteyttä RuusuRistiin, tuli paikalle. Tai olihan piispa Ambrosius ollut jo ennen häntä näissä piireissä. En vain tiedä voidaanko laskea vieraaksi tässä kontekstissa, jossa tapaa kyllä alkeellista hapuilua toisiaan kohti mutta enimmäkseen ohi puhumista.
Teosofisen Seuran viime vuoden toimintakertomuksesta taas ilmenee että Joensuun yliopiston teologinen tiedekunta tiedusteli sieltäpäin matkapuhujaa omaa tilaisuuteensa. TS lähetti Teosofi-lehden entisen päätoimittajan Jaakko Kari-Koskinen.
Vähäistä se on, totta, mutta työ, se jatkuu.
Se on ihan liikkistä jossakin ns. uskontokeskustelussa kohdata joku aivoriihi, mm. dosentti ja pastori Kari Kuula Kuopiosta, professori Antti Laato Turun yliopistosta, dosentti Matti Myllykoski Helsingin yliopistosta ja Joensuun piispa Arseni otsarypyssä uppoutuneena "kuinka Raamattu kirjoitettiin" tms. -kysymykseen, jonka muistan, jo teineinä se nuotiokeskusteluissamme, vapaassa ätmöksessä pähkittiin osapuilleen yhä kuranttiin kuntoon. Ja jatkettiin matkaa.
Vain dogmasta vapaa ihminen voi aidosti etsiä totuutta niin, että se aukenee relativistisena tehtävien ja oivallusten tienä hänen eteensä. Heh, Santeri Alkio ei tuossa aivan näillä sanoilla mennyt.
Kuva:
Manikealaisena noviisina epäonnistunut kirkkoisä Augustinus häätää harhaoppisuuden henkiä.
2 kommentarer:
Jäipä todella ihmetyttämään tuo Nevalinnan kirjoitus, kun sattui kerrankin olenmaan aikaa selailla näitä ns. valtamedioita. En olisi ihan heti uskonut, että hän tarjoaa varmaankin laajalti luetussa kolumnissaan moista yksinkertaistusta "perinteiselle ihmiselle" höh!
Harmi tuo tavallaan on (että sisällöllinen ote lipsuu), pidän hänestä.
Skicka en kommentar