hyvä tietysti, että kapitalistinen tiedemies sen toteaa. Varatuomari Jukka Siron oikeustieteen alaan kuuluvan väitöskirjan Tuomiovalta kansalle: Vallankumousoikeudet sisällissodassa vuonna 1918 johtopäätökset puhdistavat keväällä 1918 eteläisessä Suomessa toimineiden vajaan parin sadan vallankumousoikeuden maineen. Väliaikainen oikeuslaitos oli ihmiskasvoinen.Siro taustoittaa: vallankumousoikeudet olivat punaisten sisällissodassa vuonna 1918 perustamia yleisiä tuomioistuimia, jotka korvasivat olemassa olleen tuomioistuinlaitoksen. Noin puolet vallankumousoikeuksien käsittelemistä jutuista oli tavanomaisia rikos-, riita- ja hakemusasioita
Näillä kansankumousoikeuksille kuuluivat ne monenlaiset oikeudelliset asiat punaisessa Suomessa, jotka käsittelivät yhtäältä järjestyssääntörikkomuksia ja elatusapujuttuja, toisaalta tuomitsivat vallankumousta aseellisesti vastustaneita valkoisia. Vallankumousoikeuksia oli liki 200, niissä toimi lähes 2 000 lainkäyttäjää ja ne ratkaisivat muutamana toimintakuukautenaan noin 3 000 oikeustapausta.
Ensinnäkin: syytettyjen yhteiskunnallisella asemalla ei ollut juurikaan vaikutusta tuomioihin.
Toiseksi:
Vallankumousoikeuksien ratkaisukäytäntö poliittisissa asioissa oli maltillista: kuolemanrangaistusta ei käytetty eivätkä vankeusrangaistuksetkaan olleet säännönmukaisia seuraamuksia. Syytteitä hylättiin usein. Valkoiset nauttivat monista prosessuaalisista oikeuksista.Tietenkin myös kenttäoikeudet jakoivat oikeutta törkeimmille lahtareille, kuten historiasta tiedetään, mutta se on jo erikseen.
Taas Juha Siltalan teos Sisällissodan psykohistoria pyrki luomaan kokonaiskäsitystä, mikä äkisti teki suomalaisista tällaisia, "verenhimoisesti taisteleviksi puna- ja valkokaartilaisiksi" sisällissodassa vuonna 1918.
Olisi tutkittava muille menetelmillä kaikkia niitä karmallisia tekijöitä, joita muassa henkisinä olentoina tulimme, ja mm. olimme niinkin okei natsien kanssa.
Valokuvasiteeraus: Valto Ensio Heikkinen.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar