Kemppinen sanoo, laadin kerran listan kymmenestä korkeimman oikeuden tyhmimmästä tuomarista 1918-2001, mutta helposti arvattavista syistä en ole koskaan julkistanut sitä.Tietenkin omana tietonaan, mutta tuo voi olla sangen terapeuttista omalta alaltaan laatia luettelointeja. Aloja voi olla useita.
Myöskään Elle a un joli cul -listoja ei yleensä julkaista.
Eniten itseäni ihmetyttävät taiteilijat, eritoten säveltaiteilijat, joiden ura on takaperoinen. Tähän voi olla monia syitä, myös historiallisia, kuten Sibeliuksella, mutta olemisen tilana tämän täytyy olla äärimmäisen epätyydyttävä - ainakin siinä suhteessa jos taiteleija yhä yrittää luoda.
Kaivoin muuten äsken arkistostani tekstin, joka oli löysä. Ei ihme että oli sinne jäänyt.
Välillä notkahtaa jokainen. Mutta mua kiinnostaa suuri linja.
Julkisen uran tehneistä muusikoista varmasti Saku Kuosmasta ei ole parhaina hetkinään moni nähnyt - silloin joskus 1970-luvun vuosina: ei enää koulun musiikkikerhossa, jossa olimme, vaan sen jälkeen, esimerkiksi puolikuun koristaman Haaremin talon alakerran Africa Clubin luolastossa.
Lopullista mestalle toimitettua häätöilmoitusta väittävät sen nähneet suorastaan kirjalliseksi mestariteokseksi. Lopussa numeroitujen häiriöiden analyysi johtaa vain yhteen johtopäätöksenomaiseen ratkaisuun: hipit ulos kellarista.
Myöhemmin Saku vielä valittiin Suomessa vuoden parhaaksi jazzlaulajaksi ynnä muuta, mutta miehen paras terä kuullakseni oli jo poissa. Parhaina hetkinä joku Heepin Daviv Byron oli paperia tämän herran koveriin verrattuna.
Entä joku The long and winding road?
Tätä voi jatkaa.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar