
Myös IP:n simuloiminen johtaa rangaistuksiin, kun simuloijaksi ryhtynyt reititetään eri keinoin selville. Systeemi edellyttää laitteiden tunnistamista, paikantamista, mistä kertyy tietoa myös laitteiden käyttäjistä. Urkintateknologian vienti diktatuurimaihin tulisi kansainvälisoikeudellisesti kriminalisoida, mutta vain, koska moraali nimeltä mainitsemattomilla yhtiöillä ei riitä tämän tajuamiseen itse. Of cource Suomen historia on synkkä, 1990-luvulla Saudit saivat - tämä on jukista tietoa - Suomesta aikansa laadukkainta urkintateknologiaa.
Mistään yksittäistapaukista siis ei ole kyse roinan toimituksessa mm. Iraniin.
Kun tein päinvastaista teknologiaa, törmäsin vastapelurilla Suomessa päivitettyihin lähdekoodeihin. Ilmeisesti vain kuluneen sanonnan mukaan jäävuorenhuippu on näkyvissä.
Pyhä Suomi.
Seitsemänvuotias suomalais-venäläisen perheen poika sijoitettiin tilapäisesti helmikuun lopussa perhekotiin. Turun Sanomien haastatteleman venäläispojan äidin mukaan lapsi on palannut pysyvästi perheen luokse, eli huostaanotto on peruttu.
Pirun kummallista että Venäjän lapsiasiamiehen ja sikäläisten lähteiden, mm. uutistoimisto Ria Novostin mukaan presidentin täytyy puuttua ihmisoikeus- ja nutturanuppikysymyksiin Suomessa, ja kas ne solmut oikenevat.
Pojan äidin mukaan asia ratkesi, koska Venäjän lapsiasiavaltuutettu puuttui siihen. Tapahtuuko tämä totalitaarisessa valtiossa, Stalinin Neuvostoliitossa, jossa perheessä on petturi? Ei, tämä on sivistynyt Suomi, kysyi kolumnoiva uutisbyrå Ria Novosti.
Niin, ehkä se "sivistynyt Suomi" on pikemminkin eräänlainen kulissi tai naamioasu, kun sitä tarvitaan. Mutta onhan tämä vapaa maa muuten elää ja ajatella yksityisesti, myös ääneen. Itsestään selvyys joka ei ole itsestään selvyys. Sen tietysti on saanut urallaan kokea, että arkojen paikkojen osoittelu, varsinkin viranomaistoiminnassa tarkoittaa matkaa marginaaliin, että "on tiensä valinnut", persona non grata.
Niin onkin. Ja olen maininnut että luovuus on sisäinen olemisen virta, joka vaatii tilaa, toimiakseen. Puolikuollut elämä (termi tässä kontekstissa Minna Cantin), mitä se ikinä onkaan, ei inspiroi, vaan tukkii henkiset kanavat. Siitä puuttuu antaumuksellisuus.
Illusorisessa kuvassa Poseidonis - jääkautta edeltäneen sivilisaation seitsemännen juurirodun ajalta, mistä kaukoidän kansat periytyvät.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar