
Noniin, näin HS ytimeistää erikoisella tavalla Nature-julkaistua sveitsiläis-brittiläisessä käyttäytymistutkimusta,
jonka johtopäätös on että testosteroni herättää ihmisissä halun parantaa sosiaalista asemaansa.
Eläinyhteisöissä, tämä voi tarkoittaa aggressiivista käytöstä, esimerkkinä urosten valtataistelu, päättelevät Zürichin yliopistossa. Monimutkaisemmissa ihmisyhteisöissä taas tulee osata käyttäytyä. On osattava neuvotella ja olla reilu, jos mielii parantaa asemiaan.
Selvää mutta se, miten luonnollinen testosteronitasoa veressä pidetään korealla, esim. rankka ja säännöllinen punttitreeni, kun se on tapa, se muuttaa ihmistä, persoonaa, minätiesuutta. Pitemmän päälle. Mutta tietysti myös raameja habitusta jossain määrin.
Ajattelin asiaa juuri tänään (tai siis eilen myöhään illalla) treenisalilla. Kyllä tuo valittu elämäntapa on tehnyt minusta minut, osin.
Erikoinen sinänsä tuo ko. tutkimuksen verrokki, joka tosiaan osoitti, että "testosteroni sinänsä ei lisää aggressiivisuutta, vaan siihen liittyvät myytit."
Toisaalta se ei ole myytti, että ihmisen testosteronitaso määrittää sen millainen henkilö häntä viehättää, se on vain ontologinen, vaikeasti tulkittava tutkimustulos. Puolestaan Aberdeenin yliopiston toteamaa.
Testosteronitason vaihtelu säätelee sitä, kuinka voimakkaasti miehet ja naiset tuntevat vetoa erityyppisiin ihmisiin, ennen muuta heidän kasvoihinsa tärkeimpänä osana kokonaisuutta.
Testosterone levels can have a direct impact on your health and the quality of your life.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar