
Kaksi vuotta myöhemmin mikään ei ole muuttunut (kuva ohessa). Otos 30 sikatehtaalta, mm. A-studio TV1 9.12. klo 21.05 osoittaa, että pahaksi on tilanne päässyt. Sioilla on haavoja, ruhjeita, irtipurtuja häntiä ja katkenneita jalkoja. Useilla tiloilla erittäin sairaat siat on jätetty kitumaan ilman hoitoa.
Mistään virikkeitä ei kantta puhuakaan, kunhan kääntymään sopisivat; maakuuhaavat kertovat että eivät mahdu.
Maa- ja metsätalousministeriö tulkitsee eläinsuojelulakia ja -asetusta liian väljästi; ministeriön määräykset ovat niin minimaalisia, että eläimet eivät niistä käytännössä juuri hyödy. Sika-asetuksessa käsketty sikojen minimitilavaatimus on esimerkki ristiriidasta, jos "lain mukaan eläimiä pitää kohdella niin, ettei niiden hyvinvointia vaaranneta ja niillä on mahdollisuus lajin mukaiseen käyttäytymiseen, eikä niille tuoteta tarpeetonta kipua ja tuskaa."
Näin sanovat asiantuntijat. Helppo yhtyä.
Ruudussa nähtiin maa- ja metsätalousministeri taas kahden vuodenjälkeen imettelemässä moista. Tässä kahden vuoden aikana ei kai ole tapahtunut mitään muta ryhdistäytymistä kuin että naisministeri on suorittanut aseensa kanssa murhaajan tutkinnon. Myös kaksi muuta kepun naisminiteriä Paula Lehtomäki ja Mari Kiviniemi saavat nyt oikein luvan kanssa omakätisesti ampua nisäkäsveljiämme.
Rituaali jossa uhrin liha syödään, ja pakastetaan, hänen nahkastaan tehdään vaate, ei ole näille huipputuloisille ihmisille mikään elämisen pakko, jos sillä perustellaan, ja voidaan vieläkin perustella - jossain.
Murha eliitin harrastuksena on jotain muuta, todellisen raakalaisluontonsa manifestoimista.
Minä ole nähnyt kanssani elävän eläimen oppivan ajattelemaan. Jos kohta tavannut hänessä huumoria, mutta myös omapäisyyttä. Joskus mietin, kuinka vähiin ero menee. Tein kokeita jotka viittaavat jonkinlaiseen laskutaidon tapaiseen arviointikykyyn.
On myös tutkimuksia, jotka osoittavat koiran kehittyvän taidoiltaan aina 2-3 vuotiaan ihmisen tasolle; niiden kuin muidenkin eläinten, joka ovat ihmisen vaikutuspiirissä, älykkyys kasvaa. Se on entistä suurempaa.
Tämä ontologinen kausaalisuus itsessään ei tietenkään ole nyky-tieteellisen tutkimuksen piirissä, mutta ulkoiset mittatavat ilmennykset sitä ovat.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar