
Starsuckers tekijät halusivat kyseenalaistaa niiden tiedonhankintakeinot alhaisen moraalin osoittamiseksi.
Atkins & co keksi maailman julkkiksille sattuneita kömmähdyksiä ja onnistui saamaan ne vaivatta eri lehtien sivuille. Osa niistä pitää itseään jonain, esim. Daily Mirror. Muita The Sun, News of the World, Daily Star ja Daily Express.
"Totta kai ihmiset sepittävät tarinoita, kun niistä maksetaan. Minäkin rahoitin opiskelijaryyppäämiseni pussaa ja kerro -jutuilla. Eivätkä ne aina pitäneet paikkaansa."
Elokuvan saama vastaanotto Brittien laatulehdissä oli enimmäkseen kiittävä. Näin

Suomessa JSN nyt tukee tätä toimittajan huonetaulun vastaista trendiä, jossa yksi tietolähde voisi riittä uutisen tekemiseen.
Se ei ole oikein, ja yleistyessään ilmentää syvää rappiota sekä henkistä velttoutta.
On tätä testausta tapahtunut.
Aiemmin scientologikirkkon, tai sitä lähellä olevien piirien, epäillään olleen tämän Atkinsin mallin kanssa saman tyyppisten kusetusten takana - se nolasi itselleen kielteisiä julkaisuja. Mitään muuta yhteistä nimittäjää niille ei löytynyt, ja ongelmia alkoi ilmetä kulttia koskeneiden artikkelien jälkeen.
Erikoinen ilmiö muuten, että uskonvainot, mm. Saksassa ja Venäjällä ovat kääntäneet sympatioita tuon liikkeen puolelle.
Ja ne edesottamuksensa, eivät ne niin eroa muista uskonlahkoista ja kirkoista. Saattaa olla, että enemmän pelätään sitä, että he hallitsevat OoBE:n ynnä muuta.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar