Historiakiihotus

tuo Matti Klingen termi kuvaa tarkoitus-
hakuista historian-
kirjoitusta, ja edelleen hänen mukaansa, Historiakiihotukselta haiskahtaa russofobien Suomessa saama runsaskätinen ilmainen julkisuus.

"Mannerheimin varoituksista huolimatta hallitus päästi Venäjän emissaarin lähtemään Helsingistä "tyhjin käsin", eikä Paasikivelle ja Tannerille myönnetty neuvotteluvaraa Moskovassa, uskottiin vain voitavan lykätä ja odottaa. Vaikka kaikkien piti ymmärtää, että raja Kannaksella, Leningradin porteilla, ei voinut olla mielekäs ja että suomalais-saksalais-virolaiset operaatiot Suomenlahdella pelottivat venäläisiä."

Syystä, olen samaa mieltä.
Sen sijaan palatakseni eiliseen teemaan, kiitos muuten Ripsalle hyvästä kommentista, myös Klinge näkee Marskin jonain muuna kuin yksioikoisena sotatoimien kannattajana, vaikka oli hän sitäkin, silloin kun sota oli alkanut, aika tarkkaan 70v. sitten, kysyessään, miksi suomalaismiehet eivät taistele kannaksella?
Mutta Hän Paasikiven tavoin tajusi todella tämän sodanpuhkeamisen vaaran, ja myös yritti sodan estää.
Vääriä poliittisia arvioita tehneet valtiomiehemme, tai wannabe valtiomiehemme, vars. aina kun mukaan kuvaan tulee supersankari vituixmän, puolustustuvat itseään tietämättömyydellä, jopa niinkin sanovat, että "kukaan ei voinut tietää", vaikka tosiasiassa he itse olivat tarkkaa, tai ylipäätään minkäänlaista näkökykyä vailla.
Paavo Lipponen palasi lähinnä kai Juhani Suomen provosoimana lähihistoriaamme, kun puhtaasti itsekkäistä valtapoliittisista syistä uusi valtiojohtomme meni itänaapuria nuoleskelleessa ulkosuhteiden hoidossaan roimasti pidemmälle, mitä Kreml edes kohtuudella odotti. Neukkuja demareiden on mielestäni turha syyttää valtataistelussa tapahtuneesta oman moraalinsa myymisestä.
Vanha valta-alianssi, se mikään "epäpyhä" ollut, oli ulostettava naapurin peräkammareista ja kirkkaimmista saleista.
Ei näytä hääviltä historian valossa, esim. Puola ei ollut mitään. Tässä kohden Lipponen lausuu historialliset sanat:

Ikään kuin silloin olisi pitänyt tietää se, mikä nyt tiedetään.

Aivan, jos aikoo minkäänlaisena näkijänä jäädä historiaan, noin se on.

Ja oli, oli meitä silloin 30v. sitten, joita NL:n ikuisuusluonne, ja moraalinsa uhraaminen sille ajattelulle arvelutti todenteolla. Mitä Te teitte meille? Te kirjasitte meidät uskoministeriön mustaan listaan, joka kuitenkin sekin hoito teillä siellä kämättiin pahoin - onneksi. Lista-pahus vahingoksenne livahti vastapelurillenne.
Mutta Paavollehan oli vaikeaa v. 2002 joulukuussa nähdä nokkaansa pidemmälle edes puolta vuotta eteenpäin. Suomi voitiin hänen mielestään Washington-asiakirjojen mukaan liittää turvallisesti jenkkien omavaltaiseen Irak-koalitioon, koska YK:n turvaneuvosto tulisi heti-pian päätöslauselmalla sen hyökkäyksen siunaamaan, kuten oli laita, vielä tuoreessa muissa olleessa Kosovossa.
Kosovossa oli tosi kyseessä, eikä sodan perusteiden lavastamisesta. Näiden operaatioiden ylimalkainen samaistaminen, jonkinlaiseksi kotikutoiseksi toimintasäännöksi, ei edusta erityistä tarkkanäkösyyttä tai edes toimivaa tilannetajua.
Ei.
Silloinkin olisi pitänyt tietää se, mitä heti pian tiedettiin.