Ulkopolitiikan oppitunti (poliittinen lähihistoria)

Hieno ja katsomisen kestävä toteutus (enkä tarkoita sitä että Jonna Järnefeltin niin kasvot kuin takapuolikin on eri maata kuin originaalilla). Jännite säilyy, on hyvä, ja nimetyt konnat kohdillaan. Ainut seikka johon kiinnitin huomiota on presidentti Halosen ja tulevan pääministeri Jäätteenmäen kohtaaminen.
Tämä käsittääkseni tapahtui aikaisemmin, ja sen tapaamisen aikana Halonen kertoi Paavo Lipposen puhuneen vähä, eikä vähäkään ohi linjan Vakoisessa talossa, mikä, kun kantautui hissukan Martti Mannisen korviin rohkaisi häntä toimimaan niin kuin toimi. Eivät ne asiakirjat silti nyt aivan pyytämättä, ja numeroa toimittamatta tulleet yllättäen kotifaksiin.
Oikean Martti Mannisen esitutkintalausunto:

"....omalta osaltani totean haluan todeta lyhesti seuraavaa:
Vaalikeskustelujen aikana kirjoitin kaksi koostemuistiota, keskeisten ulkopoliittisten kysymysten taustoittamiseksi. Koostemuistiot sisälsivät tietoja, mutta myös lainauksia ulkoministeriön Irak-muistioista. Nämä koostemuistiot lähetin faxina Anneli Jäätteenmäelle. Hän käytti koostemuistioiden sisältämiä tietoja hyväkseen meidän kaikkien tuntemalla tavalla.
Mitään alkuperäisiä asiakirjoja en ole luovuttanut ulkopuolisille, en Anneli Jäättenmäelle enkä iltapäivälehdille eikä minulla ole tietoa siitä, kuka luovutti salaiset muistiot iltapäivälehdille. En ole Keskustapuolueen jäsen."

Hienosti Pääministerissä nousi esiin tuokin tosi asia, ettei edes mikään merkittävä media halua puhua vaalitenteissä ja tilaisuuksissa oikeasti tärkeistä linjaratkaisuista, vaan suosii turvallista mutta tympeää terveydenhuollon miljardisopan keittämistä. Siinä etsitään sitten eroja eri puolueiden välillä; jos niitä löytyykin, ovat näennäisiä.
Sellaista on minidemokratia, ja merkillinen konsensus, jossa hampaaton media hymistelee mukana ja jähnää mitä epäolennaisuuksia poliitikkopuoli nyt haluaa kulloinkin keittää. Anneli teki toisin , mutta tv-mediat Maikkari varsinkin tippuivat kokonaan kelkasta, muistan, siitä että pitäisikin puhua suurista linjoista vaalikampajoissa ja vaalitenteissä.
Meillä on konsensus-kulttuuri ja kolmen suuren puolueen tuolileikki eli ketkä kaksi ovat vuorollaan hallituksessa. Kaikki ovat hyvin tietoisia siitä, että tämä oppositio-hallitus asema on tilapäinen. Puolue, jonka kanssa nyt olemme ikään kuin vastakkain, on taas pian parhaita kavereitamme, määrittelee toinen käsikirjoittaja Timo Harakka:

”Pääministeri-elokuvassa on jotain lainalaisuuksia, jotka liittyvät varsinkin suomalaiseen politiikkaan. Kuten, että täällä pitää poliitikon olla aina vastapuolen kaveri. Mikä esimerkiksi Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa tuntuisi oudolta ajatukselta.”

Osviittana työssä kuulemma ovat olleet britti Peter Morganin tekemät työt viime vuosilta the Queen sekä Sopimus - the Deal ja vielä Frost-Nixon.
Jep, sen huomasi, samaa kaliiberia, ja tämä on paljon sanottu.
Juuri muuallahan noita poliittisia tapahtumia ei suoraan kritisoitu kuin Talentum.com:ssa ja Aulabaarissa, joka perustettiin Duuni.netin jatkajaksi 12. joulukuuta 2003. Samaan aikaan kun Lipponen touhus omiaan Whitehousessa. Myös itse hyökkäys Irakiin, sen ennakkopuolustelut YK:ssa ym. revittiin perustoiltaan kappaleiksi. Hassua että argumentteina yritettiin juuri noita jotain sopulimedioista opittua, että eihän niissä Whitehouse-asiakirjoissa ole mitään ihmeellistä tai salaista.
Nimet, jotka uskalsivat, ovat jääneet mieleen.
Mietin että tänä aikana virtuaalisen voiman mahti on jo toinen, kuinka kävisi nyt kansalaispalautteen kanssa?