Tyhjyys on toinen elämänulottuvuus

Kommentoin yhtä väitettä: Näin, ei-minään, he muodostavat eräänlaisen antihumaanin, vaihtoehdon ihmisyydelle.
Ei niinkään häävi logiikka.
Jos macho ego pienenee, se lopulta kuolee, ja libido sublimoituu, tämä ei välttämättä tarkoita minkään "antihumaaniuden" ilmenemistä - olen buddhalaisuudesta, sen tyhjyysfilosofiasta oppinut (tai pikemminkin palauttanut) - ulkoisten pyyteiden sammuttua ilmenee ihmisen aivan sisin, vapautunut olemus, myötätunnossa elävä transsendentti ydinminä. Tätä tilaa ei, imo, juuri voi verrata mihinkään triviaaliin minäkeskeiseen onneen.
Tietenkin jollain natsismin, tms. viidakonlakijutskan harjoittajalla ilman minää voi olemus näyttää pelkältä tunnottomalta pidäkkeettömyydeltä, että siinä koko ihmiskehitys on ikäänkuin dissattu mutta sekin on valittu tie. ja äärimmillään tosi asiallisesti niinkin voi jatkaa elämäänsä esoteeristen rutiinien voimalla (tiedetään viimepäiviin pakoilleista natsirikollisista).

Elämänkokemus itsessään auttaa moneen asiaan. Kun ihmisellä ”ei ole mitään”, hän odottaa esimerkiksi kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa, voi tapahtua tuo tyhjyyden ihme ydinminän piirissä.

"Nyt kun palautan mieleeni, niin minä istuin tuolloin v. 1919 elinkautiseen vankeuteen tuomittuna. Se oli kyllä hyvin herättävä tilanne, sillä vankilassa minä koin sellaista, jota on vaikea kuvitella ihmisen ns. vapaassa tilassa kokevan. Siellä minulla oli pieni kokemus, josta voin tässä kertoa. Eräänä myöhäisenä iltana, kun Tammisaaren pakkotyölaitoksen valot oli sammutettu, loikoilin petilläni, niin kuin siellä sanottiin, ja katselin pienen ristikkoikkunan läpi tähtitaivasta, jossa tähdet hiljaa vaelsivat. Tuo avaruuden näkeminen viritti minua jollakin tavalla sisäisesti, sillä yhtäkkiä tunsin olevani absoluuttisesti vapaa. Se oli ensimmäinen kerta, jolloin tunsin mitä on vapaus.
Minä koin ja tajusin sen, se oli minulle absoluuttinen Totuus. Olin vapaa, vankilan muureilla, ristikkoikkunoilla ja raudoitetuilla ovilla ei ollut mitään tekemistä tämän Todellisuuden kanssa. Niiden läsnä tai poissaolo ei pienimmälläkään tavalla vaikuttanut tähän Todellisuuteen. Tiesin, että ihminen voi olla todella vapaa sekä syvimmässä vankiluolassa että Himalajan huipulla, siinä ei ole eroa. Ja samoin kuin me tavallisesti olemme enemmän tai vähemmän kahlittuja, olemme aavalla kentällä, tai missä tahansa, vaikkapa vetovoiman rajoilla, olemme itse asiassa unen vankeja."

Yrjö Kallinen, Elonpyörä 1969 n:o 1-2.

Kuva: Wilder Penfield, kanadalainen aivokirurgi ja psykofysiologi, joka jo 1950-luvulla tutki fysiologisia aivokuvasteita johdattamalla vain millivolttien vahvuisia pulsseja aivokirurgisten potilaiden aivoihin. Tietoisuudessaan potilaat kokivat minänsä toisin, ja myös olevansa jossakin muussa tilanteessa samaan aikaan kun tajusivat olevansa leikkauspöydällä.