Muumipappa ja meri -kirjassa Muumipappa on vakuuttunut muutoksen välttämättömyydestä ja vie perheensä majakkasaarelle.Muumipappa sotkeentuu kuitenkin kuvioihinsa, eikä lopulta tiedä, mihin kannattaisi keskittyä. Hän alkaa oheistoimintona kalastaa ylenpalttisesti.
Johtajakirjan mukaan (kts. talsa) kaunokirjallisuudesta löytyy oivallisia oppeja, joita voi hyödyntää johtamisessa.
Olen saanut joskus lahjaksi tuon kirjan mutten lukenut, hyvä kirja varmaankin, ei siinä mitään. Sitä paitsi hahmo lepäili jokus kuvana lomapaidassani.
Vielä kun tietää, että Tove Janssonin hahmot olivat todellisuuden karrikatyyrejä. Hyvin lähellä todellisuutta.
Faffan (oik. Viktor Bernhard) Jansson on henkilö, joka löysi nuoren teologian yo Elias Simojoen muinaista maailmaa ja sen ihanteita henkineiden veistosten malliksi.
Tampereella, kuten tunnettua, vahva vasemmisto vaati äänekkäästi vihapatsasta pois katukuvasta, ja se näköjään symboloi yhä jakoa vasemmiston ja laitaoikeiston arvomaailman välillä.
Faffa kotiutettiin lahtarikersanttina kesäkuussa 1918. Vaimo Signe ja tytär Tove olivat asuneet sodan ajan sukulaisten luona Tukholman suuressa saaristossa, joka oli perheen pään ideoima sinänsä aivan turvallinen ratkaisu mutta lapsen mieltä se saattoi jäytää - kuten sodat ja sotahulluus aina.
Olen taistelija, en ehkä enää niinkään fyysisessä muodossa, mutta hengessä. Keskustelin tästä nuorena Leif Färdingin kanssa, ei kukaan sitä ennen eikä sen jälkeen ole tätä evoluutiota niin kirkkaasti nähnyt, tuskin siis itsekään.
Vaikka silloin kaikki oli selvää kuin pläkki. En tiedä, onko kukaan Lefaa taas ymmärtänyt niin kuin mä ymmärsin, en tiedä, en ole tavannut. JOM tuota muuten kerran kysyi, minkä ikäinen mä olin tuntiessamme. Päälle parikymppinen.
Asiaan.
Majakkasaari on hengen myrskyjen keskus, ydin minä. Myrsky jakaa minän, se huuhtoo persoonallisen mielen aaltoihin, hukuttaa sen, ja hukkuessaan (vähetessään) ego näkee valonmajakan. Arkkityyppisesti teema toistuu, koska sen vaikuttimena toimii sisäinen imaginaatio, arkkityyppi. Van der Graaf Generatorille Peter Hammillin kirjoittama Pawn Hearts, 1971, jysähti, tosin jonkin vuoden viiveellä enennen kuin Suomeen saatiin ekat levykappaleet: Jumal´auta, täähän kertoo mun sisäisyydestäni, minuuteni kaksijakoisuudesta.
Samaistumiseen en suinkaan kaivannut mitään pussikaljaromaania. Käännettyäni tuon korkean sotilaansydämen oireyhtymän viittaavan lyriikan pääosiltaan, totesin, etten ollut yksin.
Englannintaju on armolahja, jos käytämme kristillistä terminologiaa.
Hirveitä äsken Ylen Radio-suomella nuo Jake Nymanin pikkuporvarilliset käännökset aidosti kapinallisista biiseistä Allan Hull, Tom Waits ym. Erityisesti puhekieliset ilmaisut on yksinkertaisesti tajuttava intuitiivisesti sellaisiksi; ei ole aikaa eikä mahdollisuutta kiertää kaikkia mestoja maailmassa, vaikka Newcastle upon Tynen satamat tai Pariisin rua de gygnen Tony´s barit olisi kolunnutkin.
Sinänsä hienoa, että Nousevan auringon talo soitti nuo kovimmat ajankohtaa liippaavat styget. Siitä kiitos.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar