Tämän siitä saa

Jatkosota on kuin huuliherpes, joka ilmestyy itsepintaisesti naamaan, vaikka päälle levittäisi mitä taikasalvaa, tuumii Lyytisen Jaakko /HS.

Entinen gonzojournalismin tähti Ylkkäri kysyi 240:ltä Helsingin yliopiston pseudoakateemiselta, mitä he tietävät Suomen sotahistoriasta.
Vastaajista 36 prosenttia ei tiennyt, että Suomi luovutti juutalaisia Saksaan jatkosodan aikana. Yhtä moni oli sitä mieltä, että jatkosota oli erillissota Neuvostoliiton kanssa eikä osa toisen maailmansodan tapahtumia.
Tulo puhuu puolestaan.
Olisi jäänyt vähälle huomiolle niin Ylkkäri kuin Lyytinenkin, jossei Lippos-Paavo tullut hätiin. Lipposen eduksi on sanottava ettei hän itse yo:na ollut ollut silmään kustu, vaan oli jo menossa sivariinkin, mutta häpäe Iijokien suvulle mutsinsa puolella olisi ollut liian suuri. Hän lupasi tulla priimuksena takas SAintistä.

Anyways. Jaska sanoo, että se

olis parempi, että luopuisimme sievistelevistä kiertoilmauksista ja tunnustaisimme, mistä jatkosodassa oikein oli kysymys ja miten syvästi sodat ovat vaurioittauneet suomalaisia sukupolvia. Sen tunnustaminen ei tee sankarivainajista sotarikollisia.

No, ei mutta Milgramin kokeessa kokeenjohtajan apulaisiksi väärtejä kylläkin.
Onko tuo osa ihailtava? Eivätkö ne jotka kieltäytyivät yksilöinä lähtemästä natsien kelkkaan ole melkoisia kunnian miehiä?

Mutta mitä sanoo Hesariin vastineen rustannut Lipponen, hänen mielestään mielestään Lyytinen "on kokonaan menettänyt historian tajunsa leimatessaan Suomen Hitlerin liittolaiseksi toisessa maailmansodassa."

Lipposen mukaan Suomi oli "rajatussa yhteistyössään" natsien kanssa yksi niistä monista pienistä valtioista, jotka jäivät jalkoihin siinä tapahtumien vyöryssä, joka käynnistyi länsivaltojen petoksella, kun ne antoivat periksi Hitlerille Munchenin huippukokouksessa 1938. Silloin ei myyty vain Tsekkoslovakia, vaan meidät myös.

Tuo myyttinen, lähinnä vainoharhaisuudesta kumpuava kertomus yleensä jatkuu sillä, ettei NL halunnut talvisodan alla aluevaihtoneuvotteluilla muuta kuin syyn sodalle.

Vaikka valtioiden, Suomen ja NL:n, maaraja-näkemysten väliin jäi lopulta vain parikymmentä kilsaa ryteikköä - olen nähnyt ne mestat.
Ja taas meriraja: Miksi Stalin kävi sitä yötä myöten suuresta Suomenlahden kartasta läpi yhä uudelleen, "tarvitsetteko tuon saaren, entä tämä luoto?", kysyen?
Miksi ulkoministeri Erkko sanoi Paasikivelle, NL:n bluffaavan sodanuhalla, jos kerran sodasta oli jo (jossain) päätetty?
Miksi Lipponen ylipäätään puhuu ajasta talvisodan (30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940) alla, vaikka puhe tekstissä, johon hän vastaa, oli jatkosota-nimen (25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944) saaneesta hyökkäyssodasta? kartoissa ja eritoten puheissa Suomen raja oli vedetty Uralaille.

Lipponen tuntee asian, miten IKL ja AKS olivat muka rajatussa yhteistyössä natsien kanssa. Minä en: ne arkistot tuhottiin muutamassa tunnissa, kun laki kriminalisoi ko. järjestöt. Suunta-julkaisun rekisterit ym. paloivat alle tunnissa.
Siellä oli mielenkiintoisia nimiä täältä päin, mm. joku mun sukuun naimakaupalla tullut iikolli-natsi.
Meillä ei ole mitään anteeksipyydettävää yhdeltäkään valtiolta, Lipponen puhuu suurella suulla. En ole koskaan kuullut hänen pyytävän mitään anteeksi, en edes silloin kun hän suurvallan vieraana kahdeksan vuotta sitten yritti sitoa Suomen kansavälisen lain vastaiseen toimintaan ns. Irak-koalitiossa.

Miten noin niin kuin eettisesti kestävää on se, että Syomi kieltäytyi jo tuon "rajatun" asevelisodan alussa (elokuu v. 1941, kats. Jokisipilä, 2004, 162-163) liittoutuneiden tarjoamasta rauhasta ja paluusta v. 1938 rajoihin - ja taas näin tuki vuosikausia natsien hirmuhallintoa? Tuellaanhan Suomi osaltaan mahdollisti natsien laajamittaiset rikokset ihmisyyttä vastaan.
Tietysti siihen sanotaan, ettei juutalaisten kohlaloista tiedetty, mutta niin sanoivat natsihallituksen ministeritkin. Olivat Aatun suggeroimia hyväuskoisia hölmöjä.

Viite: Jokisipilä, markku: Aseveljiä vai liittolaisia? Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004.