6.12 and Finnish Civil War

Suomen historian syvin kriisi huipentui sotaan punaisten ja valkoisten välillä tammikuussa 1918, vajaan kahden kuukauden itsenäisyyden jälkeen. Väinö Tanner tosiaan tuon sanoiksi virkkoi kun v. 1918 kapina oli alkanut.

Tulette taittamaan vielä niskanne ja saattamaan työväenliikkeen häpeään.

Suomen laillisen senaatin, ts. hallituksen ja sitä vastustaneen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä sodittiin 27. tammikuuta – 16. toukokuuta 1918. Senaatin joukkoja kutsuttiin valkoisiksi ja kansanvaltuuskunnan joukkoja punaisiksi.

Suomi oli ulkovaltojen näyttämänä, vallankumouksen myrskyissä elävä neuvosto-Venäjä tuki punaisia. Vuonna 1917 maailmansota johti Venäjän keisarikunnan sisäisen hajoamiseen ja taisteluun vallasta, kunnes loka­kuun vallan­kumouksessa valtaan nousivat Leninin johtamat bolševikit. Tämän jälkeen Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta.

Keisarillinen Saksa puolestaan avusti valkoisia. Syy siihen, miksi tämän vaiheen keisarikunta ja natsi-Saksa sotketaan systemaattisesti toisiinsa, eritoten Suomessa ei ole aivan tuulesta temmattu; nimittäin osin se okkulttisesti näyttää siltä, että samat 1. maailmansodassa kaatuneet miehet olisivat ehtineet syntyä jatkamaan sotimistaan toisessa sodassa natsien hirmuhallituksen alaisuudessa.

Suomessa oikeistoaktivistit olivat jo v. 1917 suunnitelleet maan irrottamista Venäjästä saksalaisten pistinten ja jääkäreiden avulla. Ensimmäisen maailmansodan vuoden 1917 tilanteessa Saksan johto päätti tukea bolševikkeja taloudellisesti.

Suomessa toimi vuonna 1917 kaksi valtakeskusta. Valtaryhmien välisen valtakiistan suhde ei ollut hedelmällisellä tavalla dynaaminen. Mutta kansan nousua ei tule väheksyä: vuoden 1916 lopussa Suomen Ammattijärjestön jäsenmäärä madellessa noin 40 000 paikkeilla, oli se vuoden 1917 lopussa kohonnut 160 000:een jäseneen.
Radikalisoituneen SDP:n Me vaadimme -ohjelmansa tivattiin yhteiskunnallisia uudistuksia, suojeluskuntien lakkauttamista ja aiemman valtalain läpiajamista.
Pietarissa toimineiden suomalaisbolševikkien ääni kantoi paremmin, he eivät olleet suomalaissosiaalidemokraatteja. Useimmat SDP:n johdon ja eduskuntaryhmän jäsenet eivät nähneet järjellään vallankumousta. Mutta se sai kannatusta lähinnä osassa ammattijärjestöä, uusissa työväen järjestyskaarteissa ja Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnassa.
Jakautuminen oli tapahtunut. Silti vielä 12. marraskuuta v. 1917 Työväen vallankumouksellinen keskusneuvosto äänesti oman ohjelman kaaduttua äänin 18–8 väkivaltaista vallanottoa vastaan.

Jo marraskuun yleislakko ja kaaos syvensi suomalaisen työväenliikkeen kahtiajakoa vallankumoukselliseen vähemmistöön sekä parlamentaarista linjaa kannattavaan enemmistöön: kahdeksan tunnin työaika­laki ja kunnallis­lait hyväksyttiin eduskunnassa 16. marraskuuta 1917.
Tähän olisi tullut pysähtyä sillä erää, kuten Tanner sanoi.

Oikeistolainen hallitus sai 12. tammikuuta v. 1918 eduskunnalta valtuudet lujaan järjestysvaltaan suojeluskuntien avulla. Työväenkaartit toimivat tahollaan, ja osapuolet perustelivat valmistelujaan.
Sodanluonteinen esitoiminta alkoi Viipurissa ja muualla Suomen Karjalassa 17–20. tammikuuta. Aloite oli molempien osapuolten. Punaisten puolella nostettiin punainen lyhty Helsingin työväentalon torniin vallankumouksen alkamisen merkiksi illalla 26. tammikuuta 1918. Lopulta, 26 - 28. tammikuuta sisällisota oli avoin.
Mutta ei koskaan levinnyt väkivallaksi ja murhaamiseksi kaikilla pakkakunnilla esimerkiksi Kuopiossa, vaikka kaupungissa oli kummankin rintamalinjan tukikohta (yht. liikekannalla 50 000–90 000 sotilasta puolellaan).
Taas paikoin kummallakaan sodanjohdolla eivät omat joukot olleet missään vaiheessa hallinnassa. Hesa oli ei eri näköinen paunaisten ollessa puikoissa.
Vuoden 1918 sota oli myös rautatiesotaa, koska rautatiet olivat tärkein aseiden ja suurten joukkojen siirtoreitti. Rautatieläisenä toimi myös Yrjö Kallinen joka tuomittiin kuolemaan, ja valaistui kuolemansellissään. Hänen kertomansa asioista on kuin legendaa, tai kutenhän itse sanoi: korpivaellus pasifistille. Monet tolstoilaiset ja teosofit luopuivat vegaanisuudesta - protestina ihmisten murhaamisella.
Sodan melskseissä v. 1918 oli vain päälle 7 000 venäläissotilasta, osa Suomessa jo olleita ja osa maahan sodan aikana Pietarista tulleita. Saksalaisten tukijoiden vahvuus oli kaksinkertainen.
Tasavaltalaisen näkemyksen mukaan Suomesta tehtiin tasavalta itsenäisyysjulistuksella 6. joulukuuta 1917, vaikka vuoden 1918 sota muutti Suomessa sisäistä valta-asetelmaa.
Saksa romahti ja maailmansota päättyi 11. marraskuuta 1918.
Saksan armeija poistui Suomesta jotakuinkin 16. joulukuuta mennessä. Näin suomalaisten 6. joulukuuta 1917 saama itsenäisyys tuli täysimääräisenä voimaan.
Sotavuosi 1918 päättyi Suomen historian ensimmäisiin yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuneisiin kunnallisvaaleihin 17.–28. joulukuuta 1918.
Sosiaalidemokraattinen puolue menestyi eduskuntavaaleissa 3. maaliskuuta 1919, Väinö Tannerin johdolla. Tanner toimi SDP:n puheenjohtajana vuosina 1918–1926.
Sisällissotaa seurannut suuri kuolemantuomioiden määrä käänsi Tannerin kuolemantuomion vastustajaksi. Hän pyrki määrätietoisesti puuttumaan kuolemantuomioihin ja saikin monta muutettua elinkautisrangaistukseksi.
Tanner toimi SDP:n kansanedustajana vuosina kriittisen ajan 1919–1927.
Tannerin vähemmistöhallitus 13. joulukuuta 1926 – 17. joulukuuta 1927 jäi historiaan sovinnonrakentajana: Presidentin sijaisena hän otti 16. toukokuuta 1927 vastaan armeijan lippujuhlan ja suojeluskuntaparaatin. Se oli valkoisten 16.5.1918 muistojuhlan voitonparaatin.
Mutta ei koskaan kantanut heidän helyjään. Hän pragmaatikkona sanoutui jyrkästi irti äärioikeistolaisuudesta mutta kavahti usein myös äärivasemmistolaisuudesta. Vaikka sydän oli tällä puolen, Tanner oli perustuslakiin pitäytyvä kansanvallan ja demokratian takuumies. mutta myös yksityisen sektorin ymmärtäjä.
Tanner (1881 - 1966) oli helsinkiläisen Osuusliike Elannon suuruuden luoja. Oppi saatiin keisarillisen Saksan osuustoiminnan keskuksessa Gross Einkaufgesellschaftissa (GEG) Hampurissa.