kukaan ei toivo sitä kohdalleen, mutta se tulee.Pikkuporvarillinen rauhaisa elämänmeno ei näet mahdollista aitoa henkistä kasvua, ei riskin ottoa, ei oman suorituskyvyn rajojen todellista testaamista, ei selviytymistaistelua, jossa pelissä panoksena toimii elämä.
Paradoksaalisuutta lisää, että suuret strategiat juuri tätä vasten näyttäytyvät korkeammilla olemassa olon karmisten kausaalisuuksien tasoilla koetukseen joutuneiden yksilöiden suurelta siunaukselta - uudelta tieltä ja mahdollisuudelta täyttää ihmisen paikka tulevassa maailmassa; heidän tulevana tienään, optiona olla mukana siinä suuressa inhimillistymisen skeemassa, joka on ihmislajin, koko tämän elämänaallon sielujen pelastus.
Maanpäällä tapahtuva sureminen koskee nyt tietysti jokaista kuolemaa muutenkin. Itsesään tuota läheisen menetyksen surua, jolle ei voi mitään, suurempi angsti näet syntyy epätietoisuudesta, koska tämä kulttuuri on ajanut elämän suuren peruskysymyksen mysteerion kaksijakoiseen loukkuun - jossa toisaalta kirkko tarjoaa omia keskiajalle jääneitä lähinnä symbolisia käsityksiään (paitsi että osa uskoo helvetillä pelotteluun, mikä traumatisoi heidän tulevaa matkaansa) ja taas materialismi käsittää kuoleman pelkäksi biologisen organismiin palautumiseksi alkutekijöihinsä. Tämä on yhä eksistenssiä koskeva kouluopetuksen malli.
Myös kirkko luvatessaan maatuneille ruumiille absurdia ylösnousemusta on materialismin lähettiläs: kuolema-asiantuntijoiksi itsensä nimenneistä instituutioista ei löydy hajukaan siitä Paavalin kirjeissään mainitsemasta alkemiallisesta prosessista, jonka tunnistamattomaksi vääristynyt irvikuva kirkollinen ylösnousemusoppi nyt on.
Taskulampun kanssa peiton alla parempaa tietoa ahmineet - ja kenties hengen kokemuksin tiedon totuusvoimaa verifioineet - yksittäiset papit ovat asia erikseen; eivät hekään yleensä juuri pysty omaksumaansa työssään hyödyntymään.
Kuva: Television Nacional de Chile.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar