Trivialioitu valonkokemus

Slovenialaistutkijat julkaisivat Critical Care -tiedelehdessä tuloksia, joiden pohjalta he uskovat keksineensä selityksen varsin yleiselle ihmisen kuolemanrajatilakokemuksille. Klemenc-Ketis Z, Kersnik J, Grmec S. The effect of carbon dioxide on near-death experiences in out-of-hospital cardiac arrest survivors: a prospective observational study. Critical Care 2010.
Sinänsä validin vertailuaineiston perusteella hiilidioksidin määrä veressä korreloi rajatilakokemuksen kanssa.
Tutkimusta varten haastateltiin 52 keskimäärin viiskymppistä potilasta, jotka olivat saaneet sydänkohtauksen ennen sairaalaan tuomista.
Otannassa potilaat valittiin vain tulojärjestyksessä, ja joka viides heistä kertoi saaneensa jonkinlaisia rajatilakokemuksia, ja kokemukset taas olivat yleisimpiä potilailla, joiden veressä oli eniten hiilidioksidia sairaalaan tullessa, ja ne olivat myös hieman todennäköisempiä potilailla, jotka olivat kokeneet vastaavaa myös aikaisempien sydänkohtausten yhteydessä.

Linear regression model for the higher NDE score
Variable	B	Lower CI	Higher CI	P
Previous NDEs	6.529	0.400	12.658	0.037
pCO2 (kPa)	1.165	0.362	1.968	0.006
Potassium (mmol/l)	1.659	0.299	3.019	0.018
Constant	-10.598	-17.870	-3.327	0.005
Sum of squares = 331.263, df = 3, P = 0.001. CI, confidence interval; NDE, near-death experiences; pCO2, partial pressure of carbon dioxide.

Rajatilan tunnusmerkeiksi on kirjattu muuntuneelle tietoisuudelle "ominaiset näköharhat ja tuntemukset". Tässä mielestäni piilee suurin kysymys, ovatko sitten näköharhat ja tuntemukset se majesteetillinen rajan kokemus, joka muuttaa yksilön kokemuksen eksistenssistään loppuelämäksi; yleensä hän on saanut tässä tilassa itseään tyydyttävän empiirisen kokemuksen kuoleman olemassaolosta sekä havainnon olemuksesta, jossa minä elää tässä toisessa ulottuvuudessa. Taas rauha tämän elämän ja kuoleman kysymyksen kanssa merkitsee mielen epävarmuuden, sen poteman kosmisen angstin hellittämistä.
Kun kuitenkin puhutaan vain "näköharhoista ja tuntemuksista", herää kysymys, onko todella mitattu sitä, mitä pitikin mitata? Validius tarkoittaa aineistosta tehtyjen johtopäätösten luotettavuutta; sitä, että tutkimuksessa mitataan/tutkitaan sitä mitä on tarkoituskin mitata. Onko otettu huomioon mitattujen "valo tunnelin päässä" -kokemusten mahdollinen keskinäinen laadullinen eroavuus. Referaatin perusteella ainakin on vain yksi nippu "harhoja".
Jos validius ei yllä kokemusten analyyttisiin luokitteluihin, tai sen analysointiin, miten ihminen itse kokemusta arvottaa omassa elämänymmärryksessään, kuinka onkaan slovenilaistutkimuksen reliaabeliuden laita?
Tämähän reliabeliteetti tarkoittaa, että tutkimustyö on tehty sillä varmuudella huolellisesti, että tutkimuksen tuloksia voidaan pitää toistettavina.
Käsissä on vain biorobotin hiilidioksidiarvo. Mistä se on tullut vereen?
Jos kyseessä on sisäeritys, mitkä ovat ne tekijät jotka sen ilmenemiseen vaikuttavat, ja mistä ne kertovat? Mihin kausaalisuuksiin tämä tilastomuuttuja kenties viittaa? Se väistetään ... As quality of life of NDE patients might be affected, NDEs warrant further study (Likewise, more rigorous measures to establish good acid-base equilibrium should be adopted in resuscitation guidelines).

Vastaavia pitkälle meneviä johtopäätöksiä sekä fenemenologisesti yksilölle merkittävien kokemusten trivialisointia pelkäksi veriarvoksi ei ole aiemmin esitetty - vaikka hiilidioksidin osuudesta toki on saatu viitteitä aikaisemminkin.
Löytyy mm. wikipediasta.
Veren natriumpitoisuudella ei ole korrelaatiota putken päässä koettavan valon kanssa, slovenialaiset osoittavat. Uutta (vähän muuten muistuttaa itäblokin ajasta koko teesitys).
Se että tutkimuksessa hiilidioksidin hengittäminen on aiheuttanut rajatilakokemusta muistuttavia aistimuksia taas oli jo 1800-luvulla William Jamesin testiarsenaalissa. Ohennetulla typpikaasulla se toimii paremmin. Mutta James ei trivialisoinut tuota kokemusta, vaan kertoi sen olevan "selvästi sama tila johon pyhimykset kohoavat."
[Vert. William James: The varieties of religious experience: A study in human nature, 1902, suom. 1981.]

Mutta myös nämä seikat: sukupuoli, koulutus, elvytyksen kesto, lääkitykset, tai potilaan uskonnollisuus eivät vaikuttaneet rajatilakokemusten todennäköisyyteen olivat jo Jamesin havaintoja. James oli empiristi ja asetti perustaksi sen, mikä sisältyy välittömään kokemukseen.
Poikkeavat kokemukset liittyvät alitajunnan toimintaan ja alitajunnan tai alitajuisen minuuden eräänlaisen ryntäämiseen päivätajuntaan, James näki.
Hän ei missään vaiheessa pitänyt tietoisuustason kokemuksia vähävarvoisina: mystisten tilojen todellisuus ehdottomasti kumoaa sen kuvitelman, että epämystiset tilat olisivat ainoat uskottavat tilat ja määräisivät lopulta, mitä saamme uskoa [...] Minusta tuntuu, että mikään filosofia ei anna meille oikeutta kutsua näkymätöntä eli mystistä maailmaa epätodelliseksi.
Tämä on yhteistä, kohdetta kunnioittava tutkimusnäkökulma, 1700-luvun alusta alkaen.

Kuva:
Nicholas Malebranche (1638-1715), Reflexions sur la premotion physique, 1715. Varhainen synteesi filosofian ja teologian välillä. Aistimuskokemus sijaitsee sielussa,(l'esprit tai paremmin l'âme), ei aistinelimissä. Aistitieto on luotettavaa vain järjen kautta: havainnot ovat suhteellisia ja kertovat substanssien välisistä relaatioista, eivät välttämättä transsendentaalisista substansseista itsestään.
Virheet syntyvät siitä, ettei mielen rajallisuutta hyväksytä tai käytetään vääriä metodeja.