Se on Texasin osavaltio jenkeissä lupailut opiskelijoille ja yliopistojen henkilökunnalle oikeuden kantaa asetta kampuksilla.Paikalliset persut vauhdissa.
Aseenkanto-oikeus antaa opiskelijoille parhaan suojan kouluammuskelijoita vastaan, sanoo lakiuudistusta ajava osavaltion edustajainhuoneen jäsenenemmistö.
On muuten eri fiksua jengiä, pikaistuksissakin mutka pysyy kiltisti taskussa, eikä sormi hakeudu mustasukkaisuuden hetkinä liipasimelle. Porukkarehvastelu ei mene överiksi, ei uskoisi.
Eikä uskokaan: perästä kuuluu, veikkaan coolina.
Kun tilanne minä kieltäydyin aseellisesta ja aseettomasta palveluksesta, isäni suhtautui asiaan skeptisesti, että kaappitolstoilaisuus haastetaan noin noin että oikeasti konkreettisesti tapahtuu jotakin tekoja.
Hänen mielestään taas en juuri tiennyt tuosta, mitä on olla `rauhanmies´. Lisäksi hän omaksui käsityksen että rauhanliikkeen symboli oli saatanasta, nk. noidan jalka.
Tämä faijasukupolvi oli mennyt, määrätty kulmakertoimiltaan kuin dynaamiseksi käännetyn, vastapäivään pyörivän swastika-hyrrän alla tuhomaan Neuvostoliitto. Onneksi NL kuitenkin suomalaispyrkimysten vastaisesti kaatoi natsi-Saksan.
Faija keskustelisi, kyllä se menisi tänä-pänäkin vielä täydestä jossain Kemppisellä. En ole koskaan väittänyt etteikö heillä myös olisi jotain heiveröisiä argumentteja, joilla voi yrittää opponoida ja pommittaa. Toimii - varsinkin hometulpat korvissa.
Näet kuitenkin asia on niin, että Suomi hylkäisi elokuussa v. 1941 liittoutuneiden tekemän ja takaaman pitkälle menevän rauhanesityksen, jolla se olisi saanut sen, mitä ns. jatkosodalla lähti hakemaan. Mutta natsit kielsivät hyväksymästä liittoutuneiden tarjousta, jyrkästi, tiettävästi siis tavalla, joka laitto blöröt housuihin Suomen valtiojohdossa. Ryti oli kritiikitön nielijä kuten melkein aina.
Länsikriittisyys taas kukoisti heikosti peiteltynä Marskin ajattelussa. Eikö olisi ollut mahdollista neuvotella vain länsiliittoutuneiden joukkojen tuki Suomen irrottamiseksi sodasta?
Näin pitkälle ei menty kun Ruotsin kautta tehty esitys hylättiin. Asenne muuttui vasta marraskuussa 1943, jolloin, taas Tukholman kautta tehty läheneminen veti: [Marski viimeinen tajusi rauhantien väistämättömyyden. Pressana M allekirjoitti (lievennettynä) oikeusministeri Urho Kekkosen valmisteleman v. 1945 hallituksen esityksen sotasyyllisyyslaiksi. Solmimalla välirauhansopimuksen Mannerheim oli ”turvannut itsensä kaikkien sattumuksien varalta”].
Sodasta oli tullut pitkä, ja uunit natsien keskitysleireillä sauhusivat täydellä teholla kolmessa vuorossa.
Kymmenet tuhannet Suomen miehet kaatuivat. Henkilökohtaisesti keskieurooppalaisen hirmuhallitsijan julistama sota Suomen nimissä ei hirveesti napannut enää 70-luvulla, uuteen sotaan varustautumisperusteena. Ei liioin ajatus, että tämä urheiluhullu kansa olisi vielä uudestaan vietävissä.
Radikalisoitunut pressa oli kieltäytyjien puolella, ja puuttui suoraan ylilyönteihin sivarien kohtelussa. Hän tiesi tuon hirmuisen vuosisadan nahoissaan, mitä se oli. Ja pysähtyneisyyden aika tuntui siksi merkitykselliseltä. Ja sehän olikin aktiivista tapahtumaa jollain muulla tasolla; tapahtui inhimillistymisprosessia, joka kyllä näkyi ennen muuta menon muuttumisena koululaitoksissa.
Tämän eron vanhaan pystyi havaitsemaan, nuorena älypäänä, itsekin opesijaisuuksia tehneenä, myös ensikäessä.
En usko aseiden voimaan kuin hetkellisinä itsehillinnän pettämisen sekunteina - tai tai sitten kostan välineenä. Vääristyneen viholliskuvan pönkkänä.
Kun kuulen sanat `yleinen aseenkanto-oikeus´, napsautan läppärissäni caplslocksin päälle.
Marsalkka Mannerheim ja ministeri Kekkonen Suomi-Tanska -yleisurheilumaaottelun katsomossa vuonna 1945.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar