Kun Lars von Trierin Andrei Tarkovskille omistetussa elokuvassa Antichrist, 2009, terapeuttia esittävä Willem Dafoe poistuu tarkovskilaiselta alueelta, häntä vastaan ja ohi kävelee massoittain kasvottomia, vastakkaista sukupuolta olevia ihmisiä.von Trier on pannut esille elokuvasta Breaking the Waves, 1996, alkaen elämän mysteerioihin, purgatorumiin ja kohtalonyhteyksiin kuuluvia teemoja, joista luulin ettei niitä juuri elokuvallisesti voisi kukaan kertoa
Nykyihmiselle suuri osa tajunnankerroksista on niin käytännöllisesti kuin teoreettisestikin tuntematonta aluetta. Tästä syystä tietoisuuden korkeampien ulottuvuuksien aktivoini, jos se tosi elämässä oikeasti tapahtuu, turrutetaan lääkityksellä - enemmän tai paremmin kohteelle sopivalla reseptillä.
Antichristin kaoottisten, alitajuntaa purkavien tapahtumien vyöry käynnistyy skippaamalla lääkkeet, ehkä siis liian aikaisin, vaikka nuori lääkäri oli havainnut, että äidin (Charlotte Gainsbourg) suru ei olisikaan aivan tavallista sortimenttia.
Ammattietiikkansa vastaisesti terapeutti, puoliso, terapioi surua: alkuun analyyttisesti nimeämällä sen perimäisiä syitä pyramidissa, mikä toimii nerokkaana cluena koko juonelle.
Jokaisella meillä on talossa (minässä) ullakko, kerros, jossa säilyvät maaelämään vaikuttavat kausaalisuudet. Osalla muisti myös kattaa nämä syy-yhteydet, osalla ne tunkevat atavistisesti päivätajuntaan.
Terapeutti aavistelee tätä ja tekee löytöjä. Ullakon ovi on auki, jos huomaamme.
Ihmisiä yhdistävät ja erilleen vetävät kausaalisuudet ovat Pandoran lipas, transformaatiomyytti, joka kertoo pahuuden synnystä ja alkuperästä Händelin oratorioiden soidessa.
Jos tätä prosessia kuvittelemme elitistiseksi hienosteluksi, joksikin, mitä voisi kutsua joutilaan mielen kanssa työskentelyksi - ja tätä tapahtuu - emme ymmärrä vielä mitään mysteerioprosessista, jossa syyn ja seurauksen kausaalisuus muuttuu välittömästi koettavaksi todellisuudeksi.Se on suuri muutos, ja uutta kuormaa ei enää kerry.
Pandoran lippaaksi verrataan asioita, joita ei kannattaisi kokeilla, koska sellaisen avaamisesta, jota ei voi sulkea, seuraa ongelmia. Sanoisin, että näin on.
Lisätäänpä siihen vielä länsimainen ajattelu, joka ei pidä tietämättömyyttä juuri minään ongelmana - päinvastoin voi jossain tapauksissa kääntää sen puolustusmekanismiksi, maailmakatsomuksen rakennusaineena - mutta jää näin neuvottomaksi.
Legendassa mysteeriolippaan sulkeminen (ihmisen sisimmän olemuksen kieltävä teoreettinen materialismi) ajoi maailman tilaan, jossa oli pelkkää synkkyyttä. Pandora avasi lippaan taas ja vapautti toivon.
Alla: Jonathan Glazer: Birth, 2004.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar