
Teini-iän vanha kaveri on erikoisjoukkosotilaana tehnyt Suomen historian suurimman - rambo-Törniä suuremman - kansainvälisen sotilasuran, joka tulee julki myöhemmin (päätyttyään). Mutta hän kävikin myös natsilukion, ja isänsä oli asekätkijä.
Mun faija taas taas oli kaappi-tolstoilainen, näin ymmärrän, mutta siinä sotia edeltäneessä kansallisessa suuressa urheiluhurahduksessa faija-kloppi oli kääntynyt mukaan ruumiinkulttuuriin, joka oli alussa okei mutta pian ääriainesten viedessä muuntui perusvireeltään myös hurmahenkiseksi sotaan uskovaksi harhaksi.
Hän tunsi iki-Kiannon tapauksen, ja joskus siitä (mm. kirjasta Omat koirat purivat) kertoikin.
Todellinen vakooja ymmärtää jossain määrin kohdettaan, hänen minän perusmekanisminsa on niin vahva että hänellä on siihen varaa. Mutta erehtyessään ihminen voi pilkata myös itseään [assosiaatio suomen jellonavaakunaan sotapojan arkun päällä, noin se sen vaakunan rooli oli jo keskiajalla].

Siis meidän ja vanhan maailman vegaanien välissä on sotien aika + `80-luku, jotka tuhosivat edellä mainittujen autenttisten viiteryhmien intentiot, tekivät niistä `vanhanaikaisia´. Ja pahimmat homekorvat uskoivat oikeasti jo voittaneensa (jotakin pysyvää tässä aatteidentaistossa).
Hymyilkäämme.
Sukupuolioppaat ja kasvatustoimen ihanteet olivat korkeita ennen kuin repesi kansallissodassa, tai jo vähän ennen sitä, ainakin Algot Untolan mukaan (Harhamassa hän oli närkästyksissään sosialistimuijien tyylistä - mitähän Algot olisi sanonut taistolaisista?).
Mutta tuon aikakauden keskusteluille saatettiin nauraa pilakuvissa vapaammin kuin 1970-luvulla Virolle.
Ei aikaakaan, kun
aika tulee taksin, uudessa moodissa. Intuitiivisina oivalluksina ihanteet ovat vielä korkeampia ja jylhempiä kuin naiiveissa yleisen lukutaidon alkuaikojen vanhoissa teksteissä.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar