Orhan Pamukin kirja Istanbul, Tammi 2004, piirtää kuvan päämäärättömästä, kulttuurisesti ikään kuin tyhjästä tilasta - näkemättä maan omia vahvuuksia, tavallista.Ei kenenkään maalla, ja keskellä ei mitään syntyy outo tunne, se voi olla arvokas oivalluksen tila samoin kuin kansallistunnon puuttuminen - sen tuhoutuminen.
Se tapahtuu, ja uuden syntymä on väistämätöntä, vaikka näköjään kaikkialle soluttautumista yrittävät äärikansallismieliset ainekset uskovat kehityksen suunnan kääntymiseen ja entistämiseen omilla propagandistisilla menetelmillään.
Turkin tilaa pohdiskeli saksalainen filosofia jo 100 vuotta sitten, kuten muuten Suomenkin - vaikka natsit tässä asiassa oikein repesivät ja sananmukaisesti alkoivat soittaa kannelta (kats. Heather Pringle, Himmlerin suuri suunnitelma, 2009).
Suomi oli otettu keisarilliselta Saksalta, ja jos kohta sen suurelta tietäjältä osakseen saamastaan huomiosta. Eri vuosisatojen tietäjien lupaukset ovat johtaneet vain absurdeihin harhoihin. Tätä kiilusilmäisyyttä fenomenologisesti voisi verrata vaikka 1970-luvun alkupuolen taistolaiskaadereihin, sen jälkeen, kun NKP:n Moskovan politbyroossa olivat luvanneet heille aseellisen tukensa vallankumouksessa Suomessa.
Tästä ikuisesta Suomen suuruuden päivien odotuksesta puhuin Erkki Lähteen kanssa samoin kuin selvännäköisyydestä automatkalla Pohjois-Karjalassa jossain Kolin Joensuun seudulla jokunen vuosi sitten. Merkit mistään laajemmasta ymmärryksestä puuttuvat. Hajanaisia, marginaalisia liikkeitä kyllä löytyy kelailemassa noita sata vuotta tai yli vanhoja juttujaan.
Liikkeissä toki saattaa toimia myös jonkinlainen uudistusrintama, joka taas yleensä edustaa täyttä materialismia, vulgääriä geenifatalismia sun muuta maallikkotieteilyä.
Sitten tosin löytyy se sama compacti sisäinen liike, joka jo essealaisina vaikuttaessaan, ei puuttunut muiden asioihin tikullakaan. Eipä niin, se eristi maailman voimat itsestään - säilyi näin eristäytyneenä mutta elävänpuhtaana. Se prinsiippi ei ole muulle maailmalle erityisen hyväksi, vaikkakin heille itselleen avaa tien ohi ihmiskunnan elonaallon kohtalonkamppailun.Kirjoitan ehkä vahvasti, mutten muuta voi. Kuitenkin yllä näkyy tekstiä, joka on vielä jykevämpää, minusta - täysin ymmärrettävää, selkeää inhimillistä ylösrakentavaa tekstiä, joka odottaa käyttöään. Paljon sitä ei tarvitse justeerata, viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana tapahtuneen itsetietoisuuskehityksen ja uusien lajiominaisuuksien takia.
Kuva: Dead Sea Scrolls were the work of an ascetic and celibate Jewish community known as the Essenes, which flourished in the 1st century A.D. in the scorching desert canyons near the Dead Sea.
Alla: The Ladder of Paradise, vielä 600-luvun luostarin ikoni saattoi kuvata kilvoittelua, ja viitata kirjoituksen sisällön oivallukseen ja ymmärrykseen valaistumisen ehtona (mikä poistettiin motiivista 1000-luvulle tultaessa).
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar