
Yhteiskunnan rakenne oli vielä nykyiseen verrattuna erilainen, mutta se oli uudistettu perultaan koulutus- ja tervehuolto sozialiseerattu, ajassa tapahtuneen inhimillistymisen vaikutuksesta.
Poliittisissa johtajissa oli karismaa, he olivat sekä johtajan näköisiä että tapaisia. He saattoivat määritellä linjakysymyksiä ymmärryksestään melko nopeasti. Oli tapana ajatella itse ennen kuin tämä ulkoistettiin viestintä- ja mainostoimistoihin.
Mutta oli jo merkkejä hysteriasta, jota Aika v. 1971 analysoi purevassa kirjoituksessa Edistyksen harhakuva. Purkaus Pentti Linkolan kynästä, niin ehjää ja selkeää, logiikalla ja konnotaatioilla vuoronperää pelaavaa tekstiä saa etsiä. Itse muistan muutamia vastaavia, oli Veikko Leväahoa ja sen sellaista Uuden Ajan Aurassa. Myös J. O. Mallander kirjoitti vahvasti tuohon aikaan.
Ajasta ei ole mitään jäljellä. Ne jotka teeskentelivät Kekkosen hengessä Neuvostoliiton ystävyyttä ovat paljastaneet toi karvansa.
UKK ei teeskennellyt kuten ex-ylikotiryssä Vladimir Stepanov tässä hiljan Kekkos-dokkarissa Arvo Tanskasen haastattelussa vihjaisi, hänen kääntymyksenä syvyyttä ei yleisesti tiedostettu, eikä hiffata vieläkään.
Tuosta ajasta vois sanoa niin paljon, ja ei mitään. Mutta selvätä näyttää jos ei ole elänyt teinikäänsä ja aikuistumistaan noina vuosia, eipä sitä juuri voi nahoissaan tuntea. Tämän alleviivaa mystinen aika/luontokokemus, jota olen kuitenkin käsitellyt jo useasti aiemmin.
Aika päättyi Kekkosen mukana, ja repesi poliittinen taistelu Urkin hiihtolapsesta vapautuneesta vallasta. NL käytti tilaisuutta hyväkseen mutta kyllä esimerkiksi demarit menivät ihan omista valtapoliittisista pyyteistään vielä pidemmille. K-linja ja taistolaiset eivät vapaaehtoisesti väistyneet Kremlin kirkkaista saleista.
Aikakausi päättyi, se oli lopulta turmeltunut, ja alkoi uusi: pianaikaa kova ja nousukasmainen. Kontrahtikin entiseen näkyi varhain uutta vuosikymmentä mentäessä.
Kuvasiteeraus: Magnus von Wrightin Sääksmäen kirkko.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar