Revi siitä

Yhdysvaltojen talous supistui viime vuoden viimeisellä vartilla loka-joulukuussa 6,2 prosenttia odotetun 5,4 prosentin asemesta. Jo näillä tiedoilla bruttokansantuotteen pudotus on suurin sitten vuoden 1982.
Viime vuoden, siis v. 2008 kolmosvartilla pudotus oli 3,8 prosenttia.
Jesh, nämä niistä johdannaiskämppäkaupoista aika hyvin repesi, en muuta sano.
Siihen johdannaisviidakkoon, joka mahdollisti mac-kartanoista rakennettujen korttihelvettien syntymän ei tietysti voinut ajoissa puuttua.
Pääasia että maksumiehet löytyvät.
Täällä nostetaan eläkeikää. Voin lohduttaa teitä, jotka haaveilitte eläkeajan sitten teen sitä ja tätä -jutuista, ei niiden eläkkeiden maksamiseen olisi kuitenkaan rahaa riittänyt, ei mitenkään.
Niitä rahoja yksikertaisesti ei ollut tarpeeksi, kertyminä, ja kaikki ajattelu eläkekassojen varojen riittävyydestä perustui odotettuihin "sijoitustuottoihin". Yleensä epärealistisiin.
Siis toiveajattelua.
Muutetaan ihmeessä orientaatiota inhimillisen tietoisuuden kehityshaasteita ja näin muodoin myös ihmiselämätarkoitusta ymmärtäväksi. Ja katso, enää emme olekaan sidoksissa aineenkahleisiin. Ja kehitys taas voi tapahtua missä vain, vaikka vankeudessa, ja siellä eritoten, jos muistamme vaikka Yrjö Kallisen valaistumiskokemusta, kuolemansellissä (alla), tai Rubin Hurricane Carteria, syyttömänä murhasta kahdesti tuomittua. Näin avautui uusi ovi ulos/sisään.
Oli sekin aikaa, kun Bob Dylan ja kumppanit saivat äänekkäillä protesteillaan mustalle Carterille uuden oikeudenkäynnin, valamiehistö tuomitsi hänet uudelleen samasta rikoksesta. Mitä me (seitkytluvun hipit) täällä teimme tuossa tilanteessa? Me nielimme jöötin, uskoimme naivisti että oikeus on tapahtunut, [ei hymiötä].
Se siitä, elämänkokemus auttaa moneen asiaan.

"Nyt kun palautan mieleeni, niin minä istuin tuolloin v. 1919 elinkautiseen vankeuteen tuomittuna. Se oli kyllä hyvin herättävä tilanne, sillä vankilassa minä koin sellaista, jota on vaikea kuvitella ihmisen ns. vapaassa tilassa kokevan. Siellä minulla oli pieni kokemus, josta voin tässä kertoa. Eräänä myöhäisenä iltana, kun Tammisaaren pakkotyölaitoksen valot oli sammutettu, loikoilin petilläni, niin kuin siellä sanottiin, ja katselin pienen ristikkoikkunan läpi tähtitaivasta, jossa tähdet hiljaa vaelsivat. Tuo avaruuden näkeminen viritti minua jollakin tavalla sisäisesti, sillä yhtäkkiä tunsin olevani absoluuttisesti vapaa. Se oli ensimmäinen kerta, jolloin tunsin mitä on vapaus.
Minä koin ja tajusin sen, se oli minulle absoluuttinen Totuus. Olin vapaa, vankilan muureilla, ristikkoikkunoilla ja raudoitetuilla ovilla ei ollut mitään tekemistä tämän Todellisuuden kanssa. Niiden läsnä tai poissaolo ei pienimmälläkään tavalla vaikuttanut tähän Todellisuuteen. Tiesin, että ihminen voi olla todella vapaa sekä syvimmässä vankiluolassa että Himalajan huipulla, siinä ei ole eroa. Ja samoin kuin me tavallisesti olemme enemmän tai vähemmän kahlittuja, olemme aavalla kentällä, tai missä tahansa, vaikkapa vetovoiman rajoilla, olemme itse asiassa unen vankeja."

Elonpyörä 1969 n:o 1-2.