Jeps, mitä muuten H. Nurmio tarkoittaakaan seuraavalla Tonnin stiflat -stygen riimillä:
Mä griinaan, vaik´ mun tekis mieli spiidaa.
Jeps, ei kerrota niille. :)
Paikka maailmassa (Bierstube):
pöytä oikealla, "lennonjohto".On vain ollut jokus hyvä ottaa skitta seinältä ja spontaanisti irrotella jotain - joskus omia, joskus vain covereita tai trad. arreja. Paitsi tietysti silloin kun tummat vahingossa luulivat omakseen talon kitaraa, ja se ehti matkata Kajaaniin saakka. Mutta tulihan se takaisin.
Ja nyt taas talvella, mäkin haluun tsungaa. Joululaulu joka nyton epäordeneri (jopa siinä määrin, että äänittäjältä loppui ns. huumorintaju kun pistin siihen heaven tags -soundilla syntsia) onnistui parhaiten tuolla, melkein kodilta tuntuvassa paikassa.
Yle Teemalla rockin klassikkolevyissä oli nyt The Band: The Band, 1969.
Sarjassa käydään läpi rockin historian merkittävien levyjen synty vaihe vaiheelta - äänessä myös taustajoukot, ja tässä Levon Helmin kaltainen homekorva, joka todisteli, miten hän ja bändi eivät koskaan pitäneet hiippiaatteesta, vaan halveksivat sitä.
Tunne saattaa olla mollemminpuolinen tämän redneckejä nuoleskelleen bändin kanssa. Ei siksi etteikö se olisi ehkä musiikillisesti kunnianhimoinen, sillä vain ei ole korkeaa ihmisyyden ykseyden henkeä. Ja kun ei ole, ei ole muutakaan: ""Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.." (1Kol.13:1)
Brittien The Who oli toinen joka julisti kitaristinsa suulla tavallaan samaa - mutta ei tainnut olla ykstuumainen. Vittaan nyt johonkin Roger Daltreyn kirjoittamaan - ja kaikin hengenvoimin sydänverellä tulkitsemaansa - sellaiseen jota kukaan ei kirjoita, josei ole asiaa itse kokenut.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar