Täällähän tämä seisoo: Homoseksuaalisuuden harjoittaminen myös pysyvässä parisuhteessa on vahingollista oman itsensä, kumppanin ja ehkä myös muiden läheisten ihmisten kannalta(Räsänen, Päivi: Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi - Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen, 2004).
Räsänen siis tunnustaa, että kyse on homoseksuaalisuuden harjoittamisesta, peppuseksistä, heterosuhteissa, vai? Hän on joskus kymmenisen vuotta sitten muuten HS:n Nyt-liitteessä kertonut eheyttävänsä myös omaa sukupuolielämäänsä, ja siinä oli vielä duunia.
Mitä tämä tarkoittaa? ko. teos ei ole tieteellinen, eikä vastaa miltään osin Räsäsen saamaa luonnontieteellis-lääketieteellistä koulutusta. Sellaista kirjoittajan tarkoittamaa "psykoseksuaalisen kehityksen häiriötä" ei ole olemassa sairauksien diagnoosiluokituksissa.
Tämä tarkoittaa sitä, että heillä taantumuskristittyjen kollektiivisubjektissa on jotakin empiiristä tietoa tekijöistä, jotka vaikuttavat heidän omassa uskonkokemuksessaan, joukkotilaisuuksien eskaloitumisessa, vaikka he vetoavatkin ikivanhaan Raamattuun sisällytettyyn spädään.
Kaikki häiriötilat ihmisen psykofyysisessä olemuksessa korreloivat tuon uskonyhteyden mahdollistamassa pyhyyden kokemuksessa, he tietävät sen vain oman omantunnonaran aistikokemuksensa kautta.
Koska aihe on arka, siitä puhuessa viitataan jatkuvasti kirjalliseen lähteeseen.
Lisäksi he eivät voi kontrolloida joukossaan pesiviä psykopaatteja, esimerkiksi pedofiileja, jotka toimivat kokonaan vain peilaten toisten tunteita.
Muuten ontologisesta analyysistä sanoisin, että jos he esittäisivätkin sen noin laajemmin omana testattavana kokemuksenaan, voisi asia muuttua käsitettävämmäksi filosofisesti, missä se ei ole aivan vieras.
Ihmisen henkisen metamorfoosin, eli transfiguraation gnostisen ruusuristiläisyyn terminologian mukaan, ehdot ovat erittäin ankarat.
Kaikki askeleet buddhalaisen henkisen koulun tapaan ovat kausaalisia ja syy-yhteydeltään selväpiirteisiä aistittavia kokemuksia. Tämä laaja ihmiskäsitys toimii varsin toisin kuin tuntemamme yksisuuntainen ja täysin aivosidonnainen ihmiskuva. Materialismi ei voi vielä pitkään aikaan mitenkään tuntea tätä kokonaisekologista käsitystä hengestä, psyykestä ja ruumiista - saati klaarata libidon ohjautumiseen liittyvää problematiikkaa.
Olemme ehkä kuulleet kundaliinista tai energiaolemuksemme chakroista, mutta varsin triviaalissa yhteydessä,
ehkäpä reikipuoskarien ja kansanparantajien tai jooga-opettajien suussa. He harrastelevat noiden asioin kanssa, ja jos pyörteet todella lähtevät avautumaan (vastapäivään) energian väärinohjautuminen on oletus, tuloksena itsetiedoton psykoottinen henkisyys niin kuin natseilla sekä eheytymisen asemesta entistä suurempi hajaannuksen, jopa minuuden pirstoutumisen tila, josta yksilön tie tasapainoon ei ole ole mikään hetken projekti eikä tuki, arvioin.Sen sijaan lahkokultissa toimivat omat rituaalinsa ja suojamekanisminsa, mikä mahdollistaa sen, että ihmiset kestävät kokemusmaailmansa hetkittäisen eskaloitumisen. Järkeä nolaava ukonmittauskin: miten vahvaa mytologista kamaa nielet vakavalla naamalla, sen vahvempi usko, palvelee tätä kultin kiinteytymisen päämäärää.
Ihminen oli ennen tällainen joukkosielu mutta kyllä he edelleen pystyvät omasta kokemuksestaan näkemään kirkon hengettömän materialismin ja sekularisaation alennustilan.
Jürgen Habermas´n teorian mukaan me länsimaissa olemme siirtyneet maallistuneisuuden ajasta jälkisekularisaation aikaan. Sekularisaation oletus, että modernisaatio dissaisi uskonnon merkityksen kokonaan on menettänyt keskisen todistusvoimansa.
Pysyvää onkin vain muutos.
Gautama Buddha eli aikana, jolloin Intian papit ja erakot opettivat jälleensyntymistä, mutta vanhan taustauskonnon sekularisaation seurauksena kukaan ei enää tiennyt, miten ihminen voisi irrottautua jälleensyntymien ikuisesta kiertokulusta.
Tiedeuskon kvasihenkiseksi osaksi naitettu zen-meditaatio on nyt hieman samankaltaisessa tilassa. Läntisen zenin harjoittajat eivät tunne dharman sfääriä, koska materialistisella tiedeuskolla ei ole siitä todisteita; he menevät pidemmälle - kaukoidän zenmestaritkaan eivät tosi asiassa itse usko jälleensyntymän mysteerion olevan totta, vaikka sellaisia asioita opettavat.
Näin voi buddhalaisuus voi menettää mielekkyytensä, perustansa, jos se viipaloidaan vain haluttuihin ja materialismin kanssa toimeentuleviin, mieluisiin asioihin ja kausaalisuuksiin, sutriin ja meditaatiotekniikkoihin.
Sekularisaatiossa kokemuspinta muuttuu, buddhaluonto lakkaa toimimasta, puhdistamasta alempaa olemustaan - se joka aloitti pyrkijänä, vajoaa takaisin maailman syövereihin.
Jos ihminen ei voita tanhaa, elämisen tahtoa, ja jää tähän epätyydyttävyyden (dukhan) tilaan, maailmaan, joka nykymuotoisena tuskin voisi olla suuremmin ristiriidassa tietoisuuden täydellisen vapautumisen kanssa.
Siksi totaalinen mielekkyyden vajaus pakottaa etsimään mielen johtolankoja.
Ajatuksen voima on valtava, kieltämällä seuraavan elämän mahdollisuuden mielettömänä - tämän vakaumuksen voimasta tuleva elämä epäjärjestyy mielettömyydeksi, joka omalla painollaan ohjaa ihmistä elämän eksistenssin perustan etsintään.
Syvältä perustuksistaan nykymaailman meno vain on vakavasti vinossa suhteessa vapautumisen polkuun; seuraus tästä, jos koko todellisuus avautuu voi olla vain kaaos - mielettömyyden koko olemuksellisuuden tiedostamisessa.
Yksi kuudesta paramitasta, täydellinen viisaus, on sääntö tavallisesti korkeintaan oraalle jäävistä inhimillisen älyn ja järjen korkeimpien ominaisuuksien aktivoitumisesta. Tämä kyky, välitön oivallus, tavoittaa täysin relativistisen todellisuusvirran. Polku on dharma, joka taas avaa kulkijan ymmärrystä askel askeleelta - sitä suojaten.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar