Elämä ei mene suoraan. Se vänkää aina jonnekin, kuin automarketin ostoskärryt.
nim. Henry Kemppisellä lauantai, 07 marraskuu, 2009.
Tosi, mä pidän räntäsateesta ja loskakelistä. Aika simppeliä, valo on sisällä, eikä ulkona, jolloin sisäinen korostuu ulkoisen vähetessä.
Tästä Pekka Ervast puhui, tästä pohjoisen tiestä, valon ja pimeydessä koettavan valon maailmoista.
Mutta kauas, kauas on menty hänen ajoistaan. Masennuslääkkeitä mättävät ihmiset ovat kulttuurillisen, ihmistä kosmoksen voimista eristävän vaikutuksen uhreja.
Heidän aistinsa ovat usein enää varjo siitä, mitä ihminen voimainsatunnossa voi aistia mutta kaamosmasennus saattaa hyvin olla merkki muusta - siitä että valon menettämiseen on johtaneet jotkin olosuhteet, joihin yksilö on voinut itse vaikuttaa.
Tietynlainen itsetuntemuksentien vaihe, sielun pimeä yö, jossa yksilö kokee täydellisen erillisyytensä kosmoksessa oirehtii myös samaan suuntaan. Tästä taas ihminen ei persoonana välttämättä itse tiedä; ole tietoinen muista tuota että hän kulkee henkisyyden oppilaan tietä.
Materialistinen kulttuurimme, myös kirkollinen materialismi osana sitä, on tässä aika haka kusemaan silmään - ja jos kohta dissaamaan sellaista, josta se ei mitään ymmärrä. Vaikka kehitystiellä onkin jotain jota ei voi sivuuttaa, tietämättömyys ja epätietoisuus, ihmisen oman olemuksen suuren osan salaamisen itse itseltään, lisää angstia logometrisesti.
Tälle voi tehdä, jos haluja löytyy paljonkin.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar