Näillä kallioilla Vänärillä on istunut monta sukupolvea ilta-auringossa fisofoimassa, ja nauttimassa, kuka mitäkin. Onhan siellä piippukin kiertänyt suurina, kuuluina murroksen vuosikymmeninä.
Parasta kuitenkin, olen mieltä, vaikka jo fraasilta ehkä kuulostaa, humaltua elämästä - kuten tämä kiveenhakkaaja; ensimmäinen kirjain nimessä ei ole kirjain, vaan selvä sydän. Yllä taas näyttäisi joskus olleen nimikirjaimet, kai tekijän, jotka kuitenkin jäljistä päätellen, esimerkiksi kaksintaistelun pelossa, on hakattu tunnistamattomiksi.
Tässäpä vasta lastu, joka lastujen kirjoittamisen keksijältä, taisi jäädä vain noin niin kuin viitteelliseksi päreeksi kiveen.
Klikkaa kuvaa.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar