Kemppistä lukiessa, ja tässä biisejä kirjoitellessa ajattelin tuota, missä iässä tulin tietoiseksi yleisten ihanteiden vääristyneisyydestä yhteiskunnassamme, ja esimerkiksi tie ulos "jään ehkä armeijaan" -tulevaisuuspohdiskeluista selkiintyi.Se ei tapahtunut silloin, kun tajusin, että opettajakunnasta 70-80% on vanhoja suojeluskuntanatseja.
Olisi pitänyt samanaikaisesti kyseenalaistaa aivan kaikki paitsi omassa elämässä myös elinympäristössään, juuriaan myöten. itse asiassa teinkin näin; aika kauhea hetkellinen kokemus.
Jossakin päälle 11-12-vuoden iässä tietoisuus sodan epäinhimillisyydestä ja julmuudesta, vääryydestä alkoi olla klaari, ja herääminen saattoi orastaa. Samalla roskiin meni koulun fundamentalistiskristillinen Raamattu-kasvatus.
Kun otin nämä asiat puheeksi, ruokapöydässä, hoksin heti että vanhempani olivat niistä keskustelleet keskenään.
Edessä oli erämaaisäin ja houkkien tie. They understood that it is very hard to love others in the full sense of the word and that it involved a kind of death of their own being. Näitä kysymyksiä on, joita on tullut sittemmin elämässä pohtineeksi (näemme muuten miten vanha, tuo mulle tuttu asenne on muuttumassa /is, enää se ei mene välttämättä toisinajattelun syyllistänen läpi).
Kuten tuo kind of death of their own being kuolemanluontomme määrittely, se kävi hyvin selkeäks vasta Jan van Rijckenborgh´n teosten mutta myös hänen konferenssiesitelmiensä tutkimisen kautta.
Kuolemanluonto on meissä itsessämme - usein kollektiivisesti. Näen sen olemuksellisuuden jäykistävän voiman fyysisessä. Se ei ole abstraktio, vaan todellinen kuoleman generoija.
Kyse ei ole siitä, oliko Kauhajoen kouluampuja Matti Saaren aselupaa käsitellyt komisario aseluvasta päättäessään alkoholin vaikutuksen alaisena vai selvinpäin, tuo pähkintä ei ratkaise mitään syyllisyyksiä tai syy-yhteyksiä tapahtuneessa.
Kyse on koko kansakunnan sisäsäisyyteen jääneestä vieraannuttavasta fasismista, josta ei olla - edelleen kansakuntana - puhdistuttu viimeisen sodan jälkeen. Vaikka karmallisesti nuo massamurhat näyttäisivät juontuvan kansalaissodan aikaisiin laittomuuksiin ja sotarikoksiin, teloituksiin, jotka kiireellä armahdettiin - juridisesti, ei karmallisesti.Sisäisen fasismimme juuret siis ovat jossain keisarillisen Saksan ajalla - niin Suomessa kuin Sakassakin monet ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneet palasivat ruumiisiin natsismin aikana, kahta kauheamman rautasaapashirmuhallinnon alaisuudessa. Tämä ei ole aivan tavallinen elämänkiertokulun malli, vaan osoittaa natsien toiminnan suunnitemallisuutta, tavalla, josta löytävät uutta tulevat sivilisaatiot satojen ja tuhansien vuosien päässä.
Yläkuva: antifasistit.blogspot.com
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar