Kiinteistökehittäjä

se on ammattinimike, 2190 hittiä.
Jostain syystä tämän ammattikunnan ilmaantuminen markkinoille säväytti erityisesti.
Tv-uutislähetyksessä oli pätkä kahdesta kiertelevästä kiinteistökehittäjästä, jotka löytävät kuin löytäväkin kaupunkien asemakaavoista "tyhjiä tontteja" - ostelevat ne bulvaanina rakennusliikkeille, sumplivat kaavamuutoksen, ja kas asia on korjattu. Teholukujen ja niiden rakentamisen myötä kääräistiin palkka työstä.
"Kyllä niitä (rakentamattomia tontteja) vain löytyy ammattilaisen silmään", kehaisi toinen konsulteista. Omaa ammattinimikettä ei vielä ollut.
Asemakaavojen raiskaaminen jatkui vuosia kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa, Oulun korkeudella asti. Ja menipä siinä joku puiston nurkkakin.
Vaikka asemaakaavat olivat tietoisesti tehdyt väljiksi, nyt niihin tungettiin rivaria ja teollisuushallia. Mitä minnekin.
Eniten ihmetytti uutisessa täydellinen kritiikittömyys. Olisihan siihen nyt löytynyt arkkitehti kertomaan, ettei tuossa gryndauksessa ole mitään järkeä. Ja elinympäristö - kyllä, siellä voi olla joutomaatakin kasveineen - on suunniteltu.
Elinympäristön muuttaminen entistä heikkolaatuisemmaksi yo-merkonomin koulutuksella kyllä onnistuu. Mutta että se touhu meni vähin äänin läpi kunnallisissa elimissä, kaupunkisuunnittelussa ja arkkitehtiosastoilla, se on suurin ihme.
Siihen täytyi olla jotain aivan erityisiä syitä.
Ei palkintoa oikeasta ravauksesta.
Suomi ei ehkä ihan heti ota uudestaan maailman vähiten korruptoituneen maan titteliä.