Väkivallantekijän osa

- Kirkon nimen sanominen lisäisi riskiä heti, yliarkkitehti Eero Raatikainen toteaa tuhopolttojen syistä /IS.
Minä en ihmettele mitään, esim. ne tuon kansakoulun suojeluskuntanatsiopet säilyivät hengissä vain, koska kotonani ei ollut tuliaseita, vain yksi kätkennän aikaisen pystykorvan pistin. Ei sillä. Ei ollut aseita kavereillakaan, kaikki kaupunkilaisia.
Osa kirkoista, huomasin tuolla matkaillessa, on niin julmetun julman ja vieraannuttavan näköisiä, että on kuin noissa se vuosisatoja harjoitettu henkinen väkivalta, syyllistäminen ja jos kohta myös ihmisten häpäiseminen olisi jättänyt jälkensä rakennukseen, sen auraan, myrkkynsä.
Tukholman lähellä yksi pieni kirkkorakennus kiinnitti erityisesti huomiota. Polttamisen asemasta olisi varmaan parempi - tuokin kiveä - kaivaa viisi tonnia trotyyliä kivijalan alle.
Kirkon ja eritoten kristillisten lahkojen helvetintuomioillaan piinaamien ihmisten osa ei ole häävi - jos se ei ole helppo elämässä, jossa yksilö, ennen yleensä muuten totuuden etsintänsä takia nämä uhkaukset ottaa vastaan - ei se ole helppoa ruumiittomissa tietoisuustiloissakaan, eikä varsinkaan seuraavassa maaelämässä, jonne nämä voimat uhrinsa ajavat.
Kovaa, mutta tässä tutkimuksiani tuki Jan van Rijckenborgh. Häneltä löysin havaintojeni kanssa samansisältöisiä kuvauksia vainojen kulissien takaisesta menosta - kahta kauheammasta.
Näitä lahkoista ulostettuja ihmisiä on paljon, ja ei tämä yksin koske eksoteerisia liikkeitä. Samaa kirousta ovat tehneet ainakin jotkut antropo- ja teosofiset kultit.
Mutta se tutkimuksellinen tieto, että nykyihminen on menettämässä uskonsa helvetintuomioon sai vielä luterilaisen kirkon arkkipiispana vuosina 1982–1998 toimineen John Vikströmin parahtamaan. Hänen mukaansa tät vasten oli vahvistettava "uskoa".
Entä tuo musiikki, Bachia tässä yhtenä torstai-iltana tuomiokirkossa kuunnellessani; olisi mieli tehnyt lähteä tanssahtelemaan keskikäytävälle. Sillä se on iloa. Miksi kaikki olivat paikalla naama norsunvitulla?

Kuva: Trinitrotolueenimolekyyli.