Vältän yleensä julkaisemasta kasvokuvia; mitään ukonpäitä ei tarvita, koskei tämä ole mitään ukonpääjournalismikaan.Ellei sitten ilman päätä.
Vasemmistolaisen RAF jäsen 57-vuotias Verena Becker pidätettiin torstaina kotoaan Berliinistä epäiltynä länsisaksalaisen syyttäjän murhasta vuonna 1977.
Syyttäjä Siegfried Bubeckin tapauksen murhatutkimukset jatkuvat uusien DNA-näytteiden analyysien seurauksena.
Pelätty Rote Armee Fraktion, syystä, listi kolmen genrensä voimalla vuosina 1971-1993 runsaat 30 uhriksi valittua ihmistä, ja joidenkin tietolähteiden mukaan se piileksi DDR:ssä.
Siis surmasi.
Itse muistan, miten aseistakieltäytymiseni alkuvaihe (lopun kerron toiste) sujui vuonna 1977. Vein palvelukseen astumismääräyksen majuri Lautiaiselle, tuolle kuuluisalla manipuloijalle, joka ei ilmeisesti pitänyt minua alkuunkaan kompromissin hieronnan yrittämisen arvoisena. "Perkele, taas", hän otti lapun. Veti ruksit sen päälle ja pisti laatikkoon.
Pieni keskustelu, jonka jälkeen hän ohjasi minun haussissa kerrosta alemmaksi, ja siellä, ennen häipymistään, istumaan pöydän ääreen, jonka takana kaluunoistaan päätelleen jonkin arvoinen sotaherra alkoikin hihkumaan kiihtyvällä volyymilla.
Täytyyhän biisin kasvaa: Ihminen! Ei ole Terve! Jos Hän ei Puolusta! Itseään!
Jeps, olin tottunut fasistien harjoittamaan fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan jo kansakoulussa.
Ja siinä sitä taas oltiin. Ajattelin, että tapan tuon pellen. Peto eli sisälläni.
Kyse suinkaan ollut, ettenkö pystyisi tappamaan, vaan siitä etten tapa fasistien harkinnan perusteella; säilytän sen kyllä omaan valtaani.
Oli aivan mahdoton ajatus että menisin mukaan johonkin jatkosodan kaltaiseen fasistien julistamaan, ja vihamielisillä toimillaan aloittamaan sotaan.
Näitähän sodan aikaisia kiihkoilijoita ei toki meillä, muista natsivallan ex-alaisista poiketen, siivottu sen enempää (kuin ehkä malliksi) puolustusvoimista kuin opettajakunnastakaan, joka oli yksi suosikkiammatti näillä IKL:n toiminnan keskeisillä paikkakunnilla. Oli heitä myös mm. rakennusalalla. Ja he tekivät työstään aina aatteellista parhaansa mukaan.
Sitten tuli uutisia RAF:sta. Ymmärsin sitä jotenkin. Muuan länsisaksalainen mimmi kertoi sympatisanteista, miten tämä liike koettiin vasemmiston keskuudessa läntisessä Saksassa.
Härmässä kiiteltiin vain, ettei meillä ollut samanlaista.
Olin jo lapsesta hieman eri mieltä, ja avarakatseisen äitini kanssa kävin asiasta keskusteluja; väkivalta ei ratkaise mitään, totta, mutta onko ratkaisun hakeminen aina edes tarkoitus?
Esimerkiksi Puolan Solidaarisuuden tuki ei 1980-luvulla pyrkinyt omalla toiminnallaan juuri mihinkään muuhun kuin ravisteleman suomettunutta, täysin opportunistista poliittista eliittiämme.
Lienee anarkistisin liike oloissamme.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar