Mä sitä en ole ikänä oikein ymmärtänyt noita Turun demareita - kyllä niillä kytö on kova, ja yritystä riittää, mutta jotakin... ..Itse asiassa, taidan ihan vähän ymmärtää, muuan ystäväni myös harrasti itämaista kamppailulajia, kuten kuvan turundemari. Ylin taso.
Sitten yllättävä muutos! miehelle urkeni merkillinen sotilasura vaativissa kansainvälisissä tehtävissä. Voi puhua vesikidutuksesta kuin kukkien kastelusta. Onneksi en ole mikään heikkohermoinen kaveri.
Ajattelin, että tuo muinaisen ajan fyysinen harjoitus nosti mielen syvyyksistä esiin jotakin muutakin siltä ajalta - persoonan.
Selittäviä teesejäni, joiden todistelu onkin sitten vaikeampaa mutta jotain empirismiä tässäkin päättelyssä on, väitän.
Väitän vielä, että tämä eksoottinen lähestymisorientaatio avaisi aika monta hämäräjuttua, ymmärtää, mistä kumpuaa pakkomielteiset (hirmu)teot ja miksi?
Kysymyksiä saa hokea, mutta ....
Törmäämme tässäkin tietämättömyyteen:
tietämättömyys (agnostismi) on tiedon pelkoa. Ei ole kyse siitä, montako asiatarkistettua tieteellistä artikkelia ja auktoriteettilausuntoa tarvitaan todistamaan joku ilmiö, esim. bio-organismin sähkömagneettiset kentät, ja niiden sisältämä informaatio, ei.
Vaikka agnostismi ainakin periaatteessa pitää ontologista tietoa mahdollisena, on se omanlaisensa rakenteellinen tietoon suhtautumistapa, joka ei tunne järjellä näkemistä, ja siksi trivialisoi tämän yksilön kausaalisen kyvyn.
Ihmisessä ei voi syntyä gnostista tietoista subjektia, se sanoo, joka itse hankkii teorian ja siihen pohjaavan tietämyksen, käyttäen objektiivisia tietolähteitä toissijaisina varmenteina (jos niitä ylipäätään löytyy).
Mä taas katson, että ulkoinen tieto itsessään, oli sitä miten paljon tahansa, ei ilman anarkistista mieltä johda sisäiseen oivallukseen, ei välttämättä usein edes tiedon jäsentyneisiin synteeseihin, vaan informaatiota jää valtava määrä atomistiksi sirpaleiksi tietokantoihin.
Ja sanon senkin, että tiede ei olisi ikinä kehittynyt; se olisi pysähtynyt jo aikapäiviä - jos tiedon käsitys olisi kaikilla yhtä materialistisen kapea, auktoriteettivammainen, ja yhtä rajoittunut kuin nykytrendin tiedekonformissa.
Sanoisin jopa, että luovan anarkistisen mielen vajeesta johtuu tutkimuksessa esimerkiksi uskondogman kaltainen aivokeskisyys, jossa tietoisuuden erottaminen aivoista (käyttövälineestään) on oletuksena täydellinen mahdottomuus. Tutkimus on jäänyt jynkyttämään paikalleen, tai se kulkee kohti yhä pienempiä tekijöitä yrittäessään selittää tietoisuuden pelkillä reseptoreilla ja reaktioilla.
Tony Dunderfelt asiasta on puhunut (Suomessa), että aivotutkimuksen paradigma on niin kapea, että se on tältä osin väärä: olisi aika tajuta, että tietoisuus käyttää aivoja,
aivot eivät kaikkea sielua synnytä. Synnynnäistä potentiaalia ei selitä tyhjiin myöskään genetiikka.
Mutta onkohan Dunderfeltkaan muualla näin paradigmamuutoksesta haastanut kuin antroposofien Takojassa.
Myös Matti Bergströmin voidaan tulkita tehneen samankaltainen paradigman kyseenalaistus.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar