
- Mutta se päätös on väistämättä edessä vuonna 2012, pelottelee kypäräliperirintaman amiraali Juhani Kaskeala Turun Sanomissa.
Totta. Mitä jos pantas kertarytinällä tosta vaan koko kioski kiinni? (niin kuin Valco Oy aikoinaan)
Palvelukseen astuvien varusmiesten määrän merkittävästä vähenemisestä johtuen riveihin tulee 2010-luvun puolivälin jälkeen vuosittain 5 000 varusmiestä nykyistä vähemmän (Ja yhä enemmän tulijoita menee hylkyyn).
Kaskeala uskoo varuskuntien lakkautusten herättävän poliittisia intohimoja, koska niihin liittyy muun muassa aluepolitiikkaa, hän povaa.
Kaskealan mukaan Suomella ei ole varaa siirtyä myöskään palkka-armeijaan.
So what?
Mutta on olemassa myös periaatteellinen linja, josta ei valitettavasti juuri nyt puhuta: demilitarisaatio. Sen luominen, siis aseettoman tyhjiön jota ei täytä muu kuin luottamusaseiden asemesta kansainväliseen järjestykseen ja oikeuteen, rauhaan, mutta myös ihmisyyden sekä laadulliseen että määrälliseen lisääntymiseen. Tämä olisi kertaratkaisu.
Lisäksi Suomen tehtävä voisi hyvin olla - jo voimassa olevan perustuslain nojalla - tämän linjan ratkaisujen konsultoiminen ympäri maailmaa, mutta eritoten jännitteisillä idän ja lännen välisillä mailla.
1 kommentar:
kannattaja, kannattaja, kannattaja
Skicka en kommentar