olen aina sanonut, että vika on lähinnä korvien välissä, kun mikään ei riitä. HS 15.10.2008 11:27. Ymmärtämättömyys elintason funktiosta ihmisyhteisöissä johtaa väistämättä mielekkyyskriisiin, kun elintaso, ja sen tavoittelu muuttuu itsetarkoitukselliseksi.Jokainen ihminen tarvitsee sen, mitä muun muassa Maslowin tarvehierarkiassa kerrotaan, mutta ennen muuta nykyihminen tarvitsee (uskottavan) selityksen eksistenssilleen. Ilman tätä ymmärrystä hän muodostaa käytännöllisestä materialismista, siis mammonasta, uskonnon itselleen.
Poliittisesti siinä viehätytään itsekkyyttä, itaruutta ja ksenofobiaa suosivista liikkeistä. Kuulostaako tutulta? Toinen päivän uutinen vartti.fi:ssa kertoo lakupekkakiellosta.
Tunnen viehtymystä ajatukseen, jossa yksilö luopuu kaikesta omistuksestaan, ja ryhtyy vaeltajaksi. Todellinen rikkaus ei ole koskaan materiaalista, ulkoista ja aineellista jota ”ruoste raiskaa”.
Materia päinvastoin aiheuttaa ongelmia, jos sitä tulee enemmän kuin sopivasti, ja sopiva on kohtuullisen niukkaa. Se on terveen elämän perusta, jossa ihminen oppii harkitsevaisuutta ja kohtuullisuutta, jos ei muuta.
Jos taas elämäntehtävä on esimerkiksi luominen, todella sisäisestä pakosta, siihen elämä itse järjestää riittävät resurssit. Ei siitä, sen takia tarvitse tuskailla.
Ymmärryksen puuttuminen vähänkin syvemmistä elämänlainalaisuuksista ja niiden toiminnasta johtaa elämässä eksistenssiongelmien kautta mielekkyyden etsimiseen. Ja jos kohta ilmenee frustraatioita, jotka voidaan suoraan johtaa materiaalisesta ihmiskäsityksestä.
Tämän läntisen ihmiskunnan pääosin jo läpikäymän vaiheen tarkoitus oli luoda erillinen selväpiirteinen minä, olento sinänsä. Itsetietoinen ihminen taas saavuttaa sisäisyytensä kautta, puhtaasti ajattelemalla ja oivaltamalla relativistisesti tarvitsemansa näkemyksen elämän perustustoista – se on krishnamurtiainen tie, tuo Maytrean ruumiillistuman viime vuosisadan opetuksen ydin. Spinozana hän puhui hieman toisin, filosofisemmin, mutta asia itsessään oli sama.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar