
Sitten taas reilusti vasemmalla, jossa maailmakuvan premissinä on selkeä ihmis- ja maailmankäsitys, argumentoidaan vahvasti markkinafundamentalismia ja sen johtamaa globalisaatiota vastaan.
Kansanenemmistöllä ehkä hilse pöllyää, mutta yhä lisääntyvä määrä ihmisiä ajattelee omilla aivoillaan, ja myös luottaa totuusvoimaiseen päättelyynsä. On havaittavissa objektiivinen moraali, vaikka nihilismi ja solipsismi oikeuskäsitystä vastaan pullikoikin.
Kuten ehkä ihmisvihalla, on myös Ihmisyydellä oikeastaan vain yksi ääni, mutta monta tulkintaa. Toki käsitys humaanista ihmisestä filosofisen premissin taustalla voi myös elää. Marx tai Freire kestävät yhä, eikä heidän hyvä ihminen -käsitykisissään paljon falskiutta voida osoittaa. Ihminen on kehittyvä, tiedostava olento, jollaiseksi ihmisolennon tulee kasvaa.
Nykyihmisen tilanteen innostuin äsken kiteyttämään tuolla Kemppisellä, joka tuntuu, kuten todettua, inspiroivan keskustelemaan:
Jos minä olisin sosiologi, sanoisin, että yhtenäiskulttuuri hajoaa (Durkheim); tämä gemeinschaft on eräänlainen alkutila, jossa ihmiset ovat vielä yksilöytymättömiä ja eriytymättömiä. Puhkeava minätietoisuus johtaa yhteisön gesellschaft-tilaan (Tönnies) - kyllä tämä on ihan toimivaa sosiologian teoriaa.
Gesellschaftissa syntyy ego, joka implisiittisistä syistään joutuu yksilöityneen minän tyhjyydessä etsimään näin (kadonnutta) yhteisöllisyyttä.
Se taas riittääkö näihin valtaviin prosesseihin yksilön yksi elämä, kaksikaan elämää, on omaa ajatteluani, näkemystäni ihmisestä. Ihmiskäsitystä.
.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar