.. Tuolloin seurue sotki hotellihuonetta ja tuhosi kuusi seinällä ollutta taulua piirtämällä niihin alatyylisiä kuvia, viestii is.Jonkinlainen retro menossa, sillä suuressa maailmassa tämä oli muotia 1970-luvulla? Kaikki tietävät Led Zeppeliinin, mutta tosi asiallisesti sellaiset softit nimet kuin Eagles ja The Moody Blues olivat tässä lähes pro-tasolla.
Miksi särjetään?
Jos se ei ole teeskentelyä ja matkimista, kuten usein, tämä liittyy komplikaatioihin, kun ihminen on luonut lavalla atmosfäärin oman tietoisuutensa energioilla, ja antanut sille kaikkensa, ikään kuin vuorovaikutuksessa sulkenut kuulijat sisäänsä. (mm. puolalaissyntyinen pianisti Arthur Rubinstein kuvasti tätä tilaa sielullisena sulautumisena, jossa luki kuulijoitaan kuin avointa kirjaa). Rockin genressä vielä ihmisten pidäkkeetön egoismi aiheuttaa omat patonsa eksistenssille. Tähän tyyliin Ralf Gothoni kerran haastattelussani niin terävästi asiaa analysoi.
Tästä tyhjäävästä syystä, jälkitiloista johtuen minä muuten keikkailen enää vähän, ja mietin suht´ tarkkaan, mihin seuraan sen menen tekemään.
No, huomenna studioon, ja perjantaina pienimuotoisesti livenä uutta kamaa.
Kävin muuten katsomassa pätkän Martin Scorsesen rollari-dokkarista Shine A Light, 2008. Tässä 35-millisessä DD 7.1-tilaäänen käyttö on mestarillista; kolmiulotteisessa tilassa kuulija sijoittuu yleisön keskelle, ja voi tuntea osallistuvansa keikkaan. Näinhän myös todellinen keikka nähdään suurimmaksi osaksi screeniltä.Seitsemänkymppinen Buddy Guy (vasemalla) siinä keskivaiheilla ylipitkää dokkaria vingutti ja lauloi upeasti. Kohokohta. Enimmäkseen, hohhoijaa, tavan negatiiviseen rollari-ränttätänttään huipentunut leffa ei ollut musiikillisesti juuri makuuni. Mutta muita asioita siitä tarkkasinkin.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar