
On vissi eri asia valmistaa valtionyhtiössä esimerkiksi maataloudessa tarvittavia lannoitteita ja pitää yllä vaikkapa siemenhuoltoa kuin tehdä valtiollisesti television osia, eikö?
Kun markkinafundamentalistit ja spekulantit saivat päähänsä taas yhden hyvän globaalin hypen, he päättivät lyödä rahansa maatalouden lannoiteteollisuuteen, olivat suojattomat kansantaloudet taivaisiin räjähtävien lannoitehintojen armoilla - vaikka kyseessä on myös kriisiajan valmiuteen liittyvästä kansallisesta omavaraisuudesta.
Aivan kuin valtiolla ei olisi enää oikeutta omistaa ja ohjata - kohtuullinen hintataso varmistaen - edes sen turvallisuuden ja kriisivalmiuden kannalta olennaista ja tärkeää tuotantoa. Puhumattakaan muusta.
Paavo Lipponen väittää että markkinaliberalismin vastustaminen on mantra. Ja sitä se ehkä onkin, koska näitä mekanismeja ei edelleenkään kyetä tunnistamaan, ja vielä vähemmän valtiollisella tasolla ennakoimaan markkinoiden liikkeiden vaikutuksia eri sektoreila, myös aivan elintärkeillä tuotannon aloilla.
Alistuminen markkinaliberaalien kehittämiin pseudoihin lainalaisuuksiin johtaa kansalaisvaltioissa ongelmiin, joita ei hallita. Tosi asiassa mille tahansa rajuille tuotannon ja materiaalihintojen heilahteluille löytyy myös varovaisuusperiaatteen mukainen tie; jos nyt vaikka esimerkiksi ensimmäisen öljykriisin jälkeen olisimme ottaneet oikein onkeemme, olisi energiaomavaraisuus Suomessa taattu.
Sähköauton akkujen ja varausjärjestelmien kehittäminen on suurilla autoyhtiöillä yhä lapsenkengissä, koska se ei olisi symbioosissa öljy-yhtiöiden edun mukaista.
Ilman polttoainetta kulkevien ajopelien kehittelyn seuraukset sai katkerasti tuta jo New Yorkissa toiminut sähkönero Nikola Tesla (1856- 1943). On mielenkiintoista nähdä, kuinka käy suomalaisen sähköauton kehittäjien yhteisön, joka on hakenut toimintamallia Linux-yhteisöstä. Globaalisti Microsoftin käyttikset haastaneen avoimen Linuxin kehittäjät ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka mukaas mahdottomasta tehdään mahdollista, koska niin on oikein.
Sähköauto on polttomoottoriautoa yli kolme kertaa energiatehokkaampi. Sähköauto on myös ainoa käytössä oleva tekniikka, joka mahdollistaa kaikkien päästöjen nollaamisen(CO2, pienhiukkaset, typpioksidit, häkä, alailmakehän otsoni). Sähköautojen laajamittainen käyttöönotto esimerkiksi vetyautoihin verrattuna vaatii varsin vähäisiä infrastruktuuri-investointeja.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar