Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä, sanoi senaattori Kyösti Kallio muilta osin kadonneessa puheessaan Nivalan kirkossa 5. toukokuuta vuonna 1918.Epälooginen lähestymistapa. Sanoisin mieluummin, meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia eikä liioin mitään palvottavaa isänmaata. Jo areena jossa tämä puhe pidettiin oli vahvasti puolueellinen, ja lähtökohtaisesti Forssan ohjelman vastainen valtiopuheiden pitopaikka.
Kallion mallissa olikin vain natsionalistisia lahtareita, ja heidän hännystelijöikseen kääntyneitä, jotka sitten alkoivatkin pian ottaa vastaan häpeällisiä lahtarihelyjä itsenäisyyspäivänä. Oli poikkeuksia kuten Väinö Tanner, joka lienee ollut ainoa huippupoliitikko linjojen välissä, ja todellinen kansakunnan yhdistäjä.
On vaikea kuvitella elämää 90 vuotta sitten tässä maassa – enkä minä tiedä, miksi maata pitäisi rakastaa. Sen henget ovat olentoja joihin ei pidä pyrkiä luomaan kontaktia ja luovuttamaan rakkauttaan. Se rakkaus kahlitsee ja vääristää maailman nurkkapatrioottiseksi tarkastelukulmaksi, lisää pikkuporvarillista itsekkyyttä todellisen vapauden kustannuksella.
Rakkaus luontoon on muuta kuin rakkaus maahan. Edellinen on vapaata, ja jälkimmäinen itsekästä.
Kosmopoliitti on vapaa, hänellä ei ole isänmaasiteitä, tai sitten hän ei ole todellinen kosmopoliitti. Isänmaanrakkaus estää näkemästä tosi asioita sellaisina kuin ne ovat. Yksi maailman verisimmistä sisällissodista lakaistaan sivuun tällaisella ikään kuin (Kallion) tarjouksella, josko kaikki tulisivat voittajan puolelle.
Olen aina olut tiukka unionisti, sillä tämä maa ei kaipaa itsenäisyyttä. Lahkolaisen kansallistunnon elähdyttämät riekkuvat marginaaliryhmät kaipaavat nyt lisävoimaa suurvallalle pullisteluunsa, sitä he voivat saada vain Natostalla.
Vaikka Suomen puolustusministeri nyt puhuu, että kauttamme virtaisi Natoon ymmärrystä Venäjästä, on asia jotakuinkin päinvastoin. Näille piireille Natolla ei ole mitään muuta käyttöä kuin toimia pontimena rehentelylle itäisen suurvallan suuntaan. Nyt siinä vielä pidetään pientä sordiinoa päällä, kun ei ole ”turvatakuita”.
Viron, ei niin kadehdittava, tie suhteessa Venäjään voisi olla myös omamme. Se vahingoittaisi kansantaloutta molemmin puolin rajaa.
Nato toisi rajoillemme uutta liipaisinherkkyyttä, joka voisi muun kiihkoilun myötä tuhota Paasikiven-Kekkosen elämäntyön. Kekkonen vihasi kotomallisia suojeluskuntanatsejamme, syystä.
Vanhoin suojeluskuntasymbolein koristellun aviisinsa jostain kumpujenyöstä kaivettuaan he jatkavat samaa sotiin johtanutta vihan lietsontaa kuin 1930-luvulla. Kommunikoikoon heidän kanssaan joka uskoo sen voimaan, itse katson että elämässä voi turhautua vähemmästäkin.
Se siitä kansallisesta yhtenäisyydestä.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar