
Eikä kuluttajillakaan nähtävästi ole pikkurahasta pulaa, 20 sentin hintaisia kuoripantteja löytyy lojumasta ympäriinsä.
Yksi kiinnitti aamulenkillä huomioni, sillä se näyttää kuin joltain karkilta, ja on ”light” - mutta tietty vain sokerinsa osalta.
Muuten sisältö on siiderinä markkinoitua 4,7 % vahvuista hermomyrkkymoskaa, joka varsinkin alaikäisillä, putelin ulkoasusta päätelleen todellinen sen kohderyhmä, rampauttaa episodisen muistin ja aivojen hyppykampuksessa ajatuksen ja aistien terävyyttä generoivan osan.
Pieni maininta tästä vaikkapa perinteisten myrkkysymbolien kera olisi poikaa.
Mielestäni olisi myös hyvä muistuttaa, lähinnä juuri päihdekokeiluihin liittyen, että varhaisen aivojen mielihyväratavaurion seurauksena ihminen menettää luontaisen kykynsä tuntea mielihyvää - ilman tämän spesifin kemiallisen koostumuksen suosiollista, hermosoluja liuottavaa myötävaikutusta.
Siksi todella, ja näin tarkoittaen, sanotaan: ilo ilman viinaa on teeskenneltyä.
Tietenkin tällainen arvio on subjektiivinen, mutta tosi; se kertoo esittäjästään ja sen viiteryhmästä.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar