Aamulehti:Ortodoksisen kirkon perinteen mukaan piispan ja papin välistä suhdetta voidaan verrata kokeneen ohjaajan ja oppimishaluisen oppilaan suhteeseen. Piispa on papin esimies, jonka velvollisuus on valvoa papin kuuliaisuutta ja nuhteettomuutta. Ortodoksisen käsityksen mukaan myös pappisoikeuksien valvominen kuuluu piispalle. Tästä syystä pappi myös pyytää piispalta siunauksen aina silloin, kun haluaa tehdä mitään, mikä mahdollisesti olisi kirkon kanonisen perinteen kannalta epäilyttävää. Myös Mitro Repo on opiskelunsa aikana ja pappisvihkimisessään sitoutunut tähän kirkon perinteeseen, Leksa ripittää.
Mielenkiintoinen veto: pappisoikeuksien valvominen kuuluu piispalle. Niin siis piispalle, eikä suinkaan piispan ohi arkkipiispalle. Tässähän muuten on ollut kulissien takana enemmän jännitteitä, mitä kerrotaan, ja mitä tuostakaan haastattelun pikku tölväisystä Ambrosiuksen suuntaan voisi päätellä.
1990-luvun alussa tuli Oulun metropoliitan virastosta puhelu, jossa minua vain kehotettiin odottelemaan langalla. Jostain syystä jäin odottamaan. Leksa lopulta ilmaantui langan toiseen päähän, alkoi niuhaus jostain jutun nyansseista, muistaakseni Venäjän Karjalan puolen asioista.
Kun oli taas popsittu koirat kevättalvella tms. jatkuen muihin kysymyksiin (kuulosti listalta).
Sitten mainitsin Leksalle, ettei se lähde ollut hän vaan Amrosius, jota olin haastatellut. Kanta oli, että "hän nyt puhuu, mitä sattuu" - lisättynä yliolkaisella sävyllä. Mies kävi kuumana.
Muuta en tuosta tarkkaan muistakaan. En väitä etteikö Makkos-Leksalla olisi omat ansiona, ja myös suomalainen teatteri on saattanut menettää lahjakkuuden tään miehen keskityttyä piruntorjuntaoppien hiontaan, mutta tämän muistan: A oli myrkkyä, varsinkin jos häneen vedottiin.
Käsitykseni mukaan piispalla, metropoliitta Ambrosiuksella ja isä Mitro Revolla on ollut Helsingissä toimiva ja ongelmaton yhteistyösuhde. Ongelmat ehkä ovat muualla?
Oma kantani asiaan noin periaatteellisella tasolla on tuossa otsikossa. Järkensä ja ajattelunsa, oikeustajunsa yli nykyihmisen ei tulisi hevillä päästää ketään.
Btw. Käsitykseni mukaan toisin kuin ennen, tuo kirkollishallituksen kanslia, ja "tuoli" siellä, on nyt täynnänsä äkkivääriä mulkkuja.
Arkkipiispan teologinen sihteeri toistelee, kuinka vastaavassa tilanteessa jossain toisessa maassa olisi Revon tavoin käyttäytyneelle papille tullut jo kentää. Ehkä. Mutta onko missään toisessa maassa ortodoksikirkko vähemmistökirkon asemassa paistatellut samalla tavalla kritiikittömässä mediajulkisuudessa?
Ehkei.
Yllä Anthony van Dyckin 1600-luvun maalaus; maallisen ja hengellisen vallan yhteenotto. 300-luvun massamurhistaan kärynnyt keisari Theodosius ja piispa Ambrosius neuvonpidossa.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar