What-a-Mesh: kademielen oireyhtymän avaus

K
ateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta. Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. Se ei vaadi uhriltaan välttämättä mitään erityistä. Niin, näin Wikipedia kertoo, ja jatkaa: kateellinen vertaa itseään ja havaitsee huonommuutta, joka häiritsee hänen omaa sosiaalista elämäänsä.
Tässä meillä on usein aivan patologinen sairaus, johon ei ole lääkettä, ns. kuolemansynti. Sitten: kateus on voimakkaimmillaan silloin, kun se kohdistuu vain vähäsen parempiin.
Tämäkin erikoisuus.
Entä sitten: itsetunnon vahvuuden sanotaan vaikuttavan kateudesta aiheutuvasta ahdistuksesta selviämiseen.
En nyt puutu mahdollisiin kateuden yhteiskunnalliseen kanavointiin, voiman käyttöä yhteiskunnallisten epäkohtien analysointiin tai yleiseen opponointiin. Siitä Wikipediassa ko. artsun kirjoittaja näyttää tietävän.
Mutta.
Kun keksin, miten auttaa patologis-kroonista kadehtijaa, kerron sen muillekin. Se ainakin on varma, ettei jeesustelu tyyliin: "säkin olet hyvä, ja keskityt vain noihin omiin vahvuuksiisi" ei auta yhtään mitään. Pahentaa, jos mahdollista.
Patologinen kadehtija ei kai tyytyisi mistään muusta kuin että kadehtimisen kohde päättäisi jotenkin (onnettomasti) päivänsä: esimerkiksi tekisi itsemurhan, kuolisi syöpään tai liikenneonettomuuteen. Vähempi tuskin riittäisi, päättelen, elämäkokemuksellani.
Jostakin syystä ..öh, mitä muka "jostakin syytä", siis lahjakkuuteni takia olen aina ollut kadehdittu. En tiedä, olenko itse kadehtinut koskaan ketään. Ehkä, mutta en ainakaan niin kuin muutamat tuntemani tapaukset: härskisti ampumalla omaan jalkaansa, kuvaannollisesti. Kaverit pakenevat häntä.
Kadehtijat ovat kuin ilmapuntari, jotka kertovat (muille), siis käänteisesti verrannollisesti, milloin olet saanut aikaiseksi jotakin merkittävää.
Mitä merkittävämpää, sitä katkerampaa on K:n hatusta kiskottu katkera vuodatus. Palaute? Siis sehän ei ole kritiikkiä, jossa olisi nähty tuskaa aiheuttavaan työhön tutustumisen vaiva, joka olisi mitenkään rakentavasti yksilöity, niin että siitä olisi hyötyä. Ei. Kyse on ei-rationaalista, irrationaalisesta sydämen purkamisesta.
Tai sitten ei kokonaan. Soittokeikkaa kuuntelemaan tullut kade voi ilahtua silmin nähden, jos hän erottaa edes yhden soittovirheen. Kalkkisen illan valopilkku.
Tämän Salieri-syndroman juurien täytyy olla jossakin syvällä minässä. Menee henkilökohtaiseksi: muistan joskus nähneeni aivan unta, että olin Mozart - hassua, eikö? tuo on kai jotenkin niin, että unien arkkityypin kautta alitajunta viestii tästä elämäntilanteesta.

Maalaus: Hieronymus Boschin seitsemän kuolemansyntiä (v.1450).