halutaan purkaa /hs. Sinänsä ymmärrettävää, erityisesti ko. tuomitun kohdalla. Ja näkyyhän tuossa sukulaisuuttakin olevan, ja sen aiheuttama sangen ymmärrettävä ja inhimillinen todellisuuden vääristymä.
Itse olisin enemmän kiinnostunut siitä, että natsien kanssa työkseen vehkeilleet päätekijät, joista toisen J. Stalin kai säästi kokonaan tuomiolta, eivät pääsisi tämän mahdollisen tuomionpurun kautta kuin koira veräjästä.
Parempi olisikin juttu avata, ja ikään kuin käsitellä se uudelleen myöhemmän tiedon valossa, kuten nyt esimerkiksi STT:n dopingjuttu, kymmen vuoden takaa.
Nyt on vahvistunut erilaisia teorioita viime sodan kulusta, ja ne eivät mairittele ylipäällikköä. Hänellä taas saattoi olla vihollisen komentajiin ja valtiojohtoon merkillisiä suoria yhteyksiä: nekin ovat saaneet lisävahvistusta.
Sinänsä tässä, kuinka natsien höynäyttämiä ja tietämättömiä suomalaiset natsien sotaveljet olivat, voimme nähdä liturgisia piirteitä. Nürnbergin pöytäkirjoissa samaa valittelevat kuolemantuomion saaneet natsihallituksen ministerit. Tuomio vain tuli rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Totta, että uhreina pääosin oli kansakunta, jonka kollektiiviset kyvyt oppia ihmisyydestä yhtään mitään, ilmeisesti ovat arjalaisnatsien kanssa samaa tasoa. Se ei kuitenkaan poista vastuuta hirmuteoista.
Ei nyt, eikä silloin.
Sinänsä hirvittävä ajatus tuo että natsit olisivat olleet jossain suhteessa oikeassa; mutta olihan kolmannen valtakunnan kansantalouden dynamisoinnissakin aivan toimivia piiteitä.
- kanava totuudenetsintään ihmisestä ja maailmasta. jäikö jotain olennaista vielä sanomatta?
- Kanal för att hitta sanningen från mannen och världen. finns det någonsin att säga?
- Seeking truth from facts.
Жизнь в глубже!
Here we go
All band: Me, myself, I and Heikki (the bass player gets a job), we´ll take some gigs sometimes in clubs and other good places.
We ´re playing, `couse we like it. The subscription from here.
(Next gig 29.6.2011 - Get your ass at K-Klubi)
Next gig: 28.7 - Hiili, Aurinkoterassi). My regards.
Get your ass at Resistori-Klubi:
Next gig: 29.9.2011 .. .. !
Next gig 1.5 at Kuopio Market Square at 14.00.
Next gig playing for Save the Rupla, 28.7.12 at Piispanpuisto (at Bishop´s Park of Kuopio).
Now: I´m gonna present some of my texts in three languages with simple accompaniment at next TEXTfirst night.
Get your ass at Henry´s pub 15.1.2013 at 22h, for my please,..and the new gig: April 16nd.
I will get my ass and quitar to Lekkeri 13.4.2013 @ Helmi's birthday party with streetpunk.
the next time you will see me in Kuopio will be 26th May 2013. there comes a gig ... at Pushkin's statue to start at 12:00.
Next gig playing for Save the Rupla, 23th November 2013 at Rupla. Starts at 14:00 -> Get your ass on there where occurs!
Nästa min spelning ska finnas på Nykterhetshuset 2014/12/04 (kl 11:00) i Kuopio. Hör du, som nya arbetarklassmusik, några bra låtar.
The Next gigwill be May 1, 2014 on Kuopio Market Square's stage at 9.00.
.. and you will also see me in Kuopio on the gig-stage at the lake of Valkeinen about at fourteen May 1, 2014.
Påhemmagården på onsdag, den 28:e dagen kl 21 i denna månad ->
Ro sitt röv hit och se: The Old Union Band.
The solo-gig on the Kuopio's VR-Magazine at 8/08/2015 Saturday. There will be some kind of antifascist theme. Get your ass there at 19:00. The next gig at same place at 29/8/
den spelningen på Kuopios marknadstorget den lördag, 12 september (2015) klockan 11 framåt.
det kommer att finnas upproret nu!
Live at BilliardCenter oct 30, 2015. The FridayBand.
På scenen 6 augusti `16 på Peräniemenkasino i Kuopio.
We ´re playing, `couse we like it. The subscription from here.
(Ne
N
Ge
Ne
Ne
Now: I´m gonna present some of my texts in three languages with simple accompaniment at next TEXTfirst night.
Get your ass at Henry´s pub
I w
th
Ne
N
The Next gig
.. and you will also see me in Kuopio on the gig-stage at the lake of Valkeinen about at fourte
På
Ro sitt röv hit och s
The solo-gig on the Kuopio's VR-Ma
den spelningen på Kuo
det kommer att
Li
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar