On tiedostettava, että yhä useampi suomalainen suhtautuu metsästykseen kielteisesti, esittää tänään hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) Lapualla puhuneen Kiviniemen mielestä suunta on väärä. Metsästyksen merkitystä osana kestävää ja välttämätöntä riistanhoitoa ei hänen mukaansa ymmärretä, vaan olemme vieraantuneet luonnosta.
Kokonaisuudessa tämä kysymys saattaa olla vaikeaa kepulaislogiikalle: tuo yhdysmerkin vetäminen sen välille "ollaan vieraannuttu luonnosta" jos "metsästykseen suhtaudutaan kielteisesti" on hyvinkin tyypillinen ns. maalaisjärjen mukainen kehäpäättely. Se sisältää määrätynlaisen, väkivaltaisen ihmiskäsityksen ajalta kun ihmisen oli pakko metsästää säilyäkseen hengissä.
Ikään kuin tämä raakalaismaailmaa olisi yhä läsnä.
Tästä syystä Kivinimen edustamassa agraaripuolueessa on ollut vaikeuksia tajuta jopa lakeja, jos niissä ei ole selviä, ankaria sanktioita lakien ja asetusten noudattamatta jättämisestä. Ihmiskehityksen katsotaan pysähtyneen tuolle luolamiestasolle.
Taas ajatus ihmisestä sisäisesti moraalisena olentona, ja kykenevänä nousemaan luonnon yläpuolelle valitsemaan vapaasti periaatteensa ja etiikkaansa, jota seuraa, ei ymmärrettävästi mahdu mitenkään päin vanhaan agraarilogiikkaan.
Erityisesti Kivinimi patistaa nyt naisia ja nuoria raaistamaan itseään ampumalla toisia nisäkäsolentoja, ja luonnollisesti perään syömällä näiden olentojen kuolleet ruumiit.
Sitä Kivimäki ei kerro, miksi ihmiset eivät samalla luonnonlogiikalla syö vieläkin toistensa ruumiita, mitään luonnon sanelema biologista estettähän sille ei ole, ja "luontoahan" piti kunnioittaa? Eikö?
Ei.
Inhimillistymisen prosessi on hidas, mutta saavuttaa kaikki, ja sokeus sen merkkien ymmärtämisessä ei lupaa hyvää. Näemme, että kysymys on syvempi, mitä Kivinimi ja hänen puolueensa ymmärtää. Ja näemme empiirisesti, että elämän kunnioituksen kehitys ihmiskasvoisessa maailmassa jatkuu, syvenee ja laajenee. Se ei pysähdy. Sodatkin vielä loppuvat.
Panteistinen kokemus luontoyhteydestä ei tosi asiassa edellytä metsän olentojen teurastamista ja ahdistelua aseilla, ei metsästyseurojen äänekästä örinää saaliineen. Päinvastoin syvä luonnonrauha, salaperäinen elollisen ykseys aukeaa hiljaisuudessa ilman kenenkään kuolemaa ja kuolemanpelkoa.
Kiviniemi puuttuu myös riistanhoidollisiin kysymyksiin ja jopa liikenneturvallisuuteen. Hirvi on riski liikenneväylillä, mutta juuri siksi niitä pitää ollakin koko maassa, että punalakkiset ja -nenäiset muka-metsästäjät saavat niitä ajella takaa ajoteille.
Ainut turvallinen tapa, jos tahdotaan oikeasti vähentää hirvikolareita, olisi harventaa kantaa ammattimaisesti helikoptereista. Tämä pätee myös mahdollisiin muihin lajeihin kansallisharrastuksen asemesta.
Mutta siis muuten, mieluummin kamera käteen metsässä.
Alla: Akseli Gallen-Kallelan maalaus Poika ja varis, 1884.
- kanava totuudenetsintään ihmisestä ja maailmasta. jäikö jotain olennaista vielä sanomatta?
- Kanal för att hitta sanningen från mannen och världen. finns det någonsin att säga?
- Seeking truth from facts.
Жизнь в глубже!
Here we go
All band: Me, myself, I and Heikki (the bass player gets a job), we´ll take some gigs sometimes in clubs and other good places.
We ´re playing, `couse we like it. The subscription from here.
(Next gig 29.6.2011 - Get your ass at K-Klubi)
Next gig: 28.7 - Hiili, Aurinkoterassi). My regards.
Get your ass at Resistori-Klubi:
Next gig: 29.9.2011 .. .. !
Next gig 1.5 at Kuopio Market Square at 14.00.
Next gig playing for Save the Rupla, 28.7.12 at Piispanpuisto (at Bishop´s Park of Kuopio).
Now: I´m gonna present some of my texts in three languages with simple accompaniment at next TEXTfirst night.
Get your ass at Henry´s pub 15.1.2013 at 22h, for my please,..and the new gig: April 16nd.
I will get my ass and quitar to Lekkeri 13.4.2013 @ Helmi's birthday party with streetpunk.
the next time you will see me in Kuopio will be 26th May 2013. there comes a gig ... at Pushkin's statue to start at 12:00.
Next gig playing for Save the Rupla, 23th November 2013 at Rupla. Starts at 14:00 -> Get your ass on there where occurs!
Nästa min spelning ska finnas på Nykterhetshuset 2014/12/04 (kl 11:00) i Kuopio. Hör du, som nya arbetarklassmusik, några bra låtar.
The Next gigwill be May 1, 2014 on Kuopio Market Square's stage at 9.00.
.. and you will also see me in Kuopio on the gig-stage at the lake of Valkeinen about at fourteen May 1, 2014.
Påhemmagården på onsdag, den 28:e dagen kl 21 i denna månad ->
Ro sitt röv hit och se: The Old Union Band.
The solo-gig on the Kuopio's VR-Magazine at 8/08/2015 Saturday. There will be some kind of antifascist theme. Get your ass there at 19:00. The next gig at same place at 29/8/
den spelningen på Kuopios marknadstorget den lördag, 12 september (2015) klockan 11 framåt.
det kommer att finnas upproret nu!
Live at BilliardCenter oct 30, 2015. The FridayBand.
På scenen 6 augusti `16 på Peräniemenkasino i Kuopio.
We ´re playing, `couse we like it. The subscription from here.
(Ne
N
Ge
Ne
Ne
Now: I´m gonna present some of my texts in three languages with simple accompaniment at next TEXTfirst night.
Get your ass at Henry´s pub
I w
th
Ne
N
The Next gig
.. and you will also see me in Kuopio on the gig-stage at the lake of Valkeinen about at fourte
På
Ro sitt röv hit och s
The solo-gig on the Kuopio's VR-Ma
den spelningen på Kuo
det kommer att
Li
Prenumerera på:
Kommentarer till inlägget (Atom)
6 kommentarer:
Taas hyvin todellisuudesta vieraantunut kirjoitus.
Mitään sellaista ei ole olemassakaan kuin "luonnon tasapaino", luonto on jatkuva brutaali kuoleman kehä jossa tapetaan ja tullaan tapetuksi, syödään ja tullaan syödyksi. Jos ihminen ei tapa eläimiä, toiset eläimet tappavat ne ja kymmenen kertaa sadistisemmin. Ihmiset kuitenkin yleensä eivät syö saaliitaan elävinä.
"todellisuudesta vieraantunut kirjoitus."
Mistähän todellisuudesta? Viittaat nyt luolamiehen todellisuuteen, jota nykyaikana voi vastata kai vain jokin viidakko, joka taas on luonnonsuojelualuetta, jonne, jos nyt menee murhaamaan asiakseen nisäkäslajitovereitamme, esim. gorilloja, jotka ovat kasvissyöjiä, saa syytteen salametsästyksestä, so. luonnonsuojelurikoksesta.
Ja vielä, mistähän todellisuudesta tää kertoo:
"Jos ihminen ei tapa eläimiä, toiset eläimet tappavat ne ja kymmenen kertaa sadistisemmin."
Onko jääkarhu, vai taitaa meinaan olla Siperian tiikeri lähin vaatimukset täyttävä,
tuo sukupuuttoon kuolemisen vaarassa elävä.
Melkein lottopalkintoon verrattava, jos löytää.
No vaikka siitä todellisuudesta jossa me ei-avopotilaat elämme. Siitä jossa hirvikolareita tapahtuisi vuosittain yhtä paljon kuin kaikkia liikenneonnettomuuksia tällä hetkellä yhteensä jos kantaa ei pidettäisi matalana.
Ai niin, tämän verranhan sinä tunnustit itsekin. Sinä vain halusit että sen sijaan että homman hoitaisivat "örisevät" maajussit ilmaiseksi ja vapaaehtoistyönä, se tehtäisiin helikoptereilla ammattilaisvoimin aivan saatanan kalliisti. Ja tämä sitten olisi parempi jollain neuvostoliittolaisella hullun logiikalla jossa tärkeintä on ettei kellään ole hauskaa. Hitlerkin varmaan joskus nautti jostain, näkeehän sen jo siitä miten vaarallista se on!
Kaikkein onnettomimpia ovat ne elikkoparat joita ihminen ei tapa, vaan jotka pääsevät nauttimaan "luonnon tasapainosta" sellaisena kuin se on todellisuudessa eikä sekalaisten viherpipertäjien harhoissa. Kiväärinluoti on nopea ja kivuton tapa kuolla verrattuna petoeläimen hampaisiin.
Logiikka pettää nyt.
nimenomaan punalakkiset ja -nenäiset metsästelijät ne ajelevat hirviä takaa ajoteille; kantaa pidetään kokomaassa metsästyssyyseuroja varten. Ei niitä muuhun tarvita.
Tässä olen olen kyllä professionaalin toiminnan kannalla - eikä se suhteessa paljon maksan, jos ihmishenkiä säästyy.
Ja tosiaan metsästys- ja lihansyönti ym. saavat rauhassa hiipua.
Riistan lihan syönti ja kalastus on mielestäni ekologisempaa ja tuottaa eläville olennoille vähemmän kärsimystä kuin kasvissyönti. Viljelytilan raivaaminen ja vuosittainen ylläpito (kyntö, kastelu, kasvinsuojelu jne.) vie hengen lukemattomattomalta määrältä maan alla ja pinnalla eläviltä pieniltä otuksilta ja se määrä ylittää reilusti metsästyksen vastaavan saldon. Ja ihmisen lukumäärä maapallolla vain kasvaa. Vaikka lihantuotanto lopetettaisiin, niin lopulta viljelytila ei riitä kasviksien viljelyyn edes suoraan ihmisille. Emme voi tietenkään alkaa elämään riistalla ja lopettaa kasvisten syöntiä, mutta huomautan vain, ettei kasvistenkaan viljely ole mikään universaalin rakkauden ilmentymä suinkaan.
Mielestäsi ...
Löytyy tästä tiedettäkin.
Skicka en kommentar