Sotilashenkilöillä on aivan erikoinen kyky – ja tätä kai vaaditaan korkeimpia upseeriarvoja vastaan – toisesta suunsa puolesta vakuutella, etteivät he ota kantaa politiikkaan, ja puhua toisesta suupielestään samanaikaisesti politiikkaa. Ilman poliittista vastuuta, tietty. En ole päässyt tuosta analyysistä vielä perille, kuinka jaottelu subjektiivisesti tapahtuu: eilen keskustelin tuntitolkulla upseerituttavani kanssa, mielenkiintoista. Ja mitä mielenkiintoisemmaksi keskustelu meni, sitä tiuhempaan kaveri vakuutteli epäpoliittisuuttaan.Hyvän esimerkin antoi tänään maanantaina puolustusvoimain komentajan, amiraali Juhani Kaskeala omiensa edessä säätytalolla.
Kaskeala on mieltä kansainvälisestä politiikasta, ikään kuin parlamentarismia ja demokratiaa ei olisi olemassa, että Suomen liittyminen rypäleaseet kieltävään Oslon-sopimukseen heikentäisi ratkaisevasti Suomen puolustusta.
Kuriositeettina Kaskeala heittää kehiin jonkun mitään tarkoittamattoman pupputermin:
- Tässä asiassa on terve itsekkyys paikallaan.
Wau (vasta lauantaina viimeksi puitu puppusana), kuin Josef Kirschnerin Egoistin käsikirjasta, 1976. Ettei vain armymme isännällä olisi lähdeteos yöpöydällään, kun vilahtaa siellä puheessa toinenkin puppugeneraattoritermi.
Kaskeala ikäänkuin vetoaa kansaan, jolla on valta perustuslain mukaan, ohi vaaleilla valittujen välillisten vallankäyttäjien.
Eivätkö politiikantekijät jo pahastu tällaisista retroilevasta yliajosta, jossa puhutaan kansansuulla populistisemmin kuin he itse konsanaan.
Varhain Kaskeala julisti, että liittoutumista ei pidä sulkea pois vaihtoehdoistamme, vaikka se ei olekaan näköpiirissä oleva turvallisuusratkaisumme.
- Liittoutumattomuuspolitiikan toimivuutta tulee jatkuvasti arvioida Euroopan turvallisuustilanteen muuttuessa ja sotilaallisen yhteistyön laajetessa. Ulko− ja turvallisuuspoliittiset päätökset muutokseen sopeutumisesta kuuluvat tietysti valtakunnan poliittiselle johdolle.
Kyllä, mutta
Paasikivi tai Kekkonen eivät olisi antaneet sotilaan hyppiä silmilleen puhuttaessa Suomen puolueettomuuspoliittisesta linjasta, sillä on sanomattakin selvää, että turvallisuuspoliittiset päätökset muutokseen sopeutumisesta kuuluvat tietysti valtakunnan poliittiselle johdolle.
Siinä ei ole mitään niinkuntusta tai jeesustelemista. Vai onko niin, että "muutokseen", jonka armeija on määrännyt, poliittisen johdon olisi sopeuduttava? En halua uskoa.
Ja jos noin on, että poliittisen vastuun raja on ennallaan, niin kuinka sitten Kaskeala voi tänään julistaa: on mahdotonta kuvitella Suomen yksipuolista sitoutumista rypäleaseiden täyskieltoon.
?
Niin, tämä painotus mahdotonta taas tuntuu oudolta retoriselta valinnalta: se on määräävänuhkaava kuin jatkuvan sotilasvallankaappauksen pelon alla elävissä etelän valtioissa. Valitettavasti.
Kuva: käytössä olevia rypäleaseita.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar