Sukupuolinen ahdistelu on teatterissa merkittävä ongelma, joka ikään kuin tradition muodossa on siirtynyt sukupolvelta toiselle, kirjoittaa Teatterilehti, ja paljon muutakin asiaa ahdistelusta. Lehden mukaan yksi aikamme merkittävistä tehtävistä on, että sukupuolista ahdistelua voidaan käsitellä avoimesti työyhteisössä eikä sitä lakaista maton alle "kuten tähän asti".Niin, mitä itse kuulin alan ihmisiltä, kyse ei ole ollut vain heteroseksuaalisesta ahdistelusta. Biseksuaalisuus on se teatterin sisäpiirin juttu, kuten yleensä show busineksessa.
Tai armeijasta.
Voi olla juuri nyt vaikeaa saada sanoma läpi pidäkkeettömän seksuaalisuuden ylikorostuessa kaikkialla, eritoten mediassa ja mainonnassa. Uskon silti, että todellinen muutos tapahtuu, ja nuo traditiot voidaan katkaista ilman mitään riskiä, että yleinen syntyvyys kääntyy laskuun. Niin eri asiasta siinä on kyse.
Eettisesti kestävä kanssaihmisen kunnioituksen hengessä tapahtunut lähestyminen niin vaikeaa ole, ja se yleistyy sota-ajan sukupolvien ja sen "suuren ikäluokan" mennessä mailleen.
Tämä uusi suuntaus ja häirinnän nollatoleranssi on tervetullut ajatussuuntaus. Mielestäni tässä ei ole mitään ”kultaista keskitietä”, kuten ei täysraittiuttakaan vesitetä ihanteena, joka motivoi kulkemaan itseään kohti.
Ihminen ei tarvitse alkoholia mihinkään, eikä häirinnällä taas ole mitään tarkoitusta, ja vielä vähemmän mitään "kasvatuksellista merkitystä".
Kuva: ruutu elokuvasta Come Play with Me, 1977
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar