Ei ole mikään salaisuus, että Nobel-palkittumme veljeilee äärinationalististen, aluepalautuksia vakavalla naamalla vaativien tahojen kanssa. Siinä eilinen Pravda oli oikeassa, vaikka en muuten aivan samoja sanoja kuin lehti käyttäisikään.Ei savua ilman tulta.
Tämän Ahtisaarta palvovan viharyhmittymän pääarvostelukohde on presidentti Tarja Halonen. Istuvan presidentin he kokevat surkastuttavan heidän märät unensa Natosta.
Ahtisaaren lista, 30 vierasta, on kyllä paljon puhuva. Kritiikittömästi Natoon ja USAn sotilasoperaatioihin suhtautuneita vaikuttajia ja asiantuntijoita. Näin ainakin siis vielä viisi vuotta sitten. Profiili on nyt ymmärrettävistä syistä matalampi, ja esimerkiksi Naton monikansallisuutta korostetaan mieluusti. Jäsenenä olisimme muka päättämässä asioista samassa pöydässä, joopa joo.
Silti juhlapuheen muistutus Lähi-idästä oli paikallaan. Sen voisi avata vielä intressien sekamelskana, ja sotilaallisena kaaoksena, jossa eri toimijat eivät tiedä aina itsekään, minkä mandaatin alla toimivat, tai liput ja tunnukset valitaan tapauskohtaisesti paikalla tarkoituksen mukaan.
Ehkä Lähi-itä myönnytys oli jotakin, jossa tullaan nyt näennäisesti puolitiehen vastaan kansaa ja kansan oikeustajua. Siis osa strategiaa. Ahtisaarellahan on varaa laajentaa, on se siksi putkinäköinen maailma ollut, joka hänen kauttaan on puhunut.
Taas mediastrategiaan ei ehkä kuulunut Suomen presidentin, jonka kansan enemmistö on valinnut, julkinen nöyryyttäminen. Kohu siitä, että presidentti jäi ilman kutsua tämän tason tapahtumaan. Media kääntyi taas paksua miestä vastaan, vai kuinka?
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar