Joillekin harvoille ambrosiuksille ja kemppisille, jotka ovat siellä olleet päälle neljäkymmentä vuotta, saattaa sopia. Ovatten jotkut vanhat starat tottuneet julkisuuden kuluttavaan, auraa ryöstävään ja egoa paisuttavaa vaikutukseen - joka on salakavala: jos en ole julkisuudessa, olenko lainkaan olemassa?Taas joillakin Panu Rajalalla tai Jari Tervolla naamansa kuluttamisesta julkkispellenä lienee ollut vain haittaa. Aina esillä. Kummankin kohdalla hieman ihmettelin, eivätköhän he tajua mitä ovat tekemässä, vai palkitseeko tämä meno heitä todella?
Eräänlaisen kiertotien kautta, kerran skuuppijournalistina toimineena, olen saanut tästä vision ja ihan aitoa omaakin makua.
Ei ollut mikään uutinen että köyhän miehen Dalai Lama isä Mitro Repo on palanut loppuun (Niin varmaan tuo Dalaikin, mutta taitaa painia eri mittaluokan konflikteissa).
Viimeksi näin lukuja isä Mitron luentopalkkioita tietoyhteiskunta-hankkeissa: jotain niitä vastaan on täytynyt antaakin. Julkisuudessa ihmisestä imetään kaikki. Jotakuinkin kerran viikossa naisten lehden kannessa, ja myös loppuun palaminen ja masennus hyödynnetään jatkona näissä medioissa - kenties ammattilehtien asemesta. He antavat omat vinkkinsä selviytymistaiteluun.
En vain ole nähnyt vielä niillä listoilla ihan tavallista jok´päiväistä elämää, jossa on tietyt rutiinit kauppareissusta, koiranulkoiluttamisesta lenkillä tai salilla käyntiin.
Kun jokin rikkoo hiljaisen elämän rauhan, mikä näkyy pian myös sosiaalisissa suhteissa, mielestäni tulisi kellojen soida. Kyse ole niinkään siitä etteikö julkisuuteen pääsisi, vaan useimmin sinne joutuu.
Entä kuinka teet taiteesi kuittaamalla siitä kulusi alistumatta kuitenkaan julkkispelleksi, on oma taiteenalansa. Vastaus itsessään on helppo: käytä järkeäsi ja ammu alas kaikki haaveilut (mm. julkisuudesta hyötymisestä). Huomaa että tämä mitä edellä on suluissa, on jo liikaa selitetty, koska se on järjen käytön omia heiniä. :D
Kuvassa Max von Sydow.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar